EK 4: Kärkimies vaihtui! Teemu Suninen menetti johtopaikkansa – Kalle Rovanperä säväytti

Hyundain Dani Sordo nousi neljännen erikoiskokeen päätteeksi Sardinian MM-rallin kärkeen ohi M-Sportin Teemu Sunisen.

Sordo teki neljännelle erikoiskokeelle ylivoimaisen pohja-ajan oltuaan samaisella pätkällä nopein jo paria tuntia aiemmin. Toiseksi nopeimmin ek:n metkut selvittänyt tallikaveri Thierry Neuville hävisi espanjalaiselle peräti 9,4 sekuntia.

– Olen iloinen. Autoa on mukava ajaa. Talli on tehnyt paljon töitä sen eteen viimeisten kuukausien aikana, Sordo sanoi.

Suninen joutui taistelemaan neljännen ek:n läpi vaurioituneella autolla. Keulasta hajonneen splitterin puuttuminen ei voinut olla näkymättä – etenkin nopeimmilla osuuksilla – ja Suninen oli viidenneksi nopein.

Suniseen ero Sordoon rallin kärjessä on nyt 7,5 sekuntia.

Toyotan Kalle Rovanperä puolestaan löysi vauhtinsa aamun viimeisellä erikoiskokeella. Rovanperä kellotti nelos-ek:lla kolmanneksi nopeimman ajan.

– On ollut vaikea aamu. Teimme väärän rengasvalinnan. Emme olisi tarvinneet kovia renkaita ollenkaan, ja oli liian liukasta. Säädötkään eivät olleet kohdallaan, joten minulla oli vaikeuksia auton kanssa, Rovanperä selvitti aamun kulkua.

Rovanperä oli Toyota-kollegansa Takamoto Katsutan ohella ainoa WRC-kuljettaja, joka pakkasi aamun erikoiskokeille mukaan keskikovien lisäksi myös kovia renkaita.


EK 4, TULOKSET:
1. Dani Sordo, Hyundai 16:33,1
2. Thierry Neuville, Hyundai +9,4
3. Kalle Rovanperä, Toyota +9,7
4. Sébastien Ogier, Toyota +10,4
5. Teemu Suninen, M-Sport +12,5
6. Gus Greensmith, M-Sport +14,4
7. Elfyn Evans, Toyota +14,8
8. Pierre-Louis Loubet, Hyundai +18,4
9. Ott Tänak, Hyundai +43,4


KOKONAISTILANNE 4/16 EK:N JÄLKEEN:
1. Sordo 53:27,7
2. Suninen +7,5
3. Ogier +18,6
4. Evans +24,7
5. Neuville +29,3
6. Rovanperä +44,3
7. Greensmith +52,3
8. Loubet +1:09,4
9. Tänak +1:49,6

Sardinian MM-rallin ohjelma:

PERJANTAI 9.10.

EK 5

Sedini-Castelsardo 1

14,72 km

klo 17.14

EK 6

Tergu-Osilo 1

12,81 km

klo 17.59

LAUANTAI 10.10.

EK 7

Monte Lerno 1

22,08 km

klo 8.37

EK 8

Coiluna-Loelle 1

15,00 km

klo 9.38

EK 9

Monte Lerno 2

22,08 km

klo 11.07

EK 10

Coiluna-Loelle 2

15,00 km

klo 12.08

EK 11

Sedini-Castelsardo 2

14,72 km

klo 17.08

EK 12

Tergu-Osilo 2

12,81 km

klo 18.02

SUNNUNTAI 11.10.

EK 13

Cala Flumini 1

14,06 km

klo 9.15

EK 14

Sassari-Argentiera 1

6,89 km

klo 10.08

EK 15

Cala Flumini 2

14,06 km

klo 12.10

EK 16

Sassari-Argentiera 1

6,89 km

klo 13.18

power stage

Lue myös:

    Uusimmat