Ei vieläkään sopua alkoholilaista – neuvottelut jatkuvat huomenna

Hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat kertoivat tänään, että sopua alkoholilaista ei vieläkään syntynyt.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen kertoi, että neuvottelut jatkuvat huomenna aamupäivällä puoli yhdeltätoista. Neuvotteluihin osallistuvat kaikkien eduskuntaryhmien edustajat.

– Joudumme työstämään asiaa vielä jonkun verran, Kaikkonen sanoi tiedotustilaisuudessa.

Kaikkonen luonnehti alkoholilain uudistusta "vaikeahkoksi". Osa keskustan kansanedustajista vastustaa kaupoissa myytävän alkoholin prosenttirajan nostoa.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Toimi Kankaanniemi kertoi, että ryhmä ei hyväksynyt tämänpäiväistä ratkaisuesitystä. Kankaanniemi kannatti itse esitystä, mutta enemmistö perussuomalaisten kansanedustajista kuitenkin Kankaanniemen mukaan vastusti sitä.

Kaikkosen mukaan mielipiteissä oli hajontaa "jokseenkin kaikissa eduskuntaryhmissä".

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kalle Jokisen mukaan tänään esillä ollut ratkaisuehdotus ei kelvannut sellaisenaan kokoomuksenkaan eduskuntaryhmälle, vaan siihen haluttiin "pieniä tarkennuksia".

– Olemme korostaneet sitä, että mistä kerran on sovittu, siitä pidetään kiinni, Jokinen sanoi tiedotustilaisuudessa.

Eduskuntaryhmien puheenjohtajat kieltäytyivät kommentoimasta neuvotteluiden sisältöä yksityiskohtaisesti. Kiistely on kuitenkin koskenut ainakin kaupoissa myytävän alkoholin vahvuuden nostamista 5,5 prosenttiin.

Lue myös:

    Uusimmat