Ei porsaanreikää, vaan koko aita kaadettiin

Aina oppii jotain uutta. Jopa istumalla korkeimman oikeuden istuntosalissa.

Edellisessä blogissa kirjoitin, miten väkivaltapornolle on porsaanreikä nykyjärjestelmässä. Se osoittautui virhetulkinnaksi. Porsaanreikää ei ole, koska enää ei ole aitaa, jossa reikä voisi olla.

Tilanne muuttui vuosi sitten, kun elokuvatarkastamo lakkautettiin. Vuoden 2011 loppuun saakka laki vaati videokauppiaita ilmoittamaan pornofilminsä tarkastamolle, joka sitten yritti seuloa näistä laitonta ainesta pistokokein.

Tilalle tuli Meku eli mediakasvatus ja kuvaohjelmakeskus, mutta se kerää enää pornovideoista lukumäärätietoja. Sisältö ei kiinnosta.

Maanantaina KKO:n istunnossa elokuvatarkastamon ex-johtaja esitti käsityksensä tilanteesta. Lue siitä lisää uutisjutussa: "Viranomaisilla ei enää käsitystä pornovideomarkkinoista".

Matti Paloheimo arveli, ettei poliisilla ole aikaa tai resursseja tehdä videoratsioita. Ainakaan Helsingin poliisi ei yhtään sellaista ole 2012 tehnytkään.

Jos nyt sellainen ratsia tehtäisiin, niin siitäpä vasta alkaisi mielenkiintoinen prosessi. Jos siis liikkeestä löytyisi arvelluttavaa videomateriaalia.

Epäilemättä ensin poliisi joutuisi itse katsomaan videot ja pohtimaan ylittyykö rikoslain tarkoittama väkivallan kynnys, koska enää ei olisi elokuvatarkastamon asiantuntijoita apuna.

Jos syyttäjä videot katsottuaan nostaisi syytteen, niin filmit päätyisivät oikeuteen todisteina. Kun asiantuntijalausuntoja ei enää olisi , niin ilmeisesti oikeussalissa olisi sitten pakko katsoa väkivaltapornokohtauksia, jotta puolestaan tuomarit kykenisivät arvioimaan ovatko ne laillisia vai lainvastaisia.

Katsomisessa olisi sitten melkoinen urakka, kun esimerkiksi KKO:n nyt käsittelemässä väkivaltapornojutussa syytteet oli nostettu paristakymmenestä elokuvasta. Eikä se vain siihen jäisi, koska alun perin liikkeestä takavarikoitiin yli 60 elokuvaa, joista tarkastajat sitten raakkasivat mielestään lailliset pois. Nyt ei olisi tarkastajia apuna.  

Kun KKO:n käsittelemässä jutussa videokauppias valitti, ettei laintulkinta ole ollut selvä, niin voi ounastella sen olevan jatkossa entistä epäselvempi. Elokuvatarkastajat yrittivät pitäytyä lääketieteellisissä arvioissa esiintyjien vammoista, mutta jatkossa voi ainakin epäillä katsojan moraalin vaikuttavan entistä enemmän arvioon.

Melkoiset videofestivaalit joka tapauksessa.

Lue myös:

    Uusimmat