Ei enää kumppanin metsästystä – ihmiset haaveilevat seksistä älypuhelimen kanssa

Lähes 30 prosenttia digitaalista ääniohjausta käyttäneistä on fantasioinut virtuaalisesta avustajasta myös seksuaalisesti.

Markkinointiyritykset Mindshare ja J. Walter Thompson London julkaisivat Speak Easy -tutkimuksen, jossa on tutkittu yli tuhannen brittiläisen älypuhelinomistajan suhtautumista virtuaaliavustajiin, kuten Applen Siriin, Amazonin Alexaan ja Googlen Homeen.

Tutkimus paljastaa, että älyteknologian käyttäjät haluavat virtuaaliselta äänipalvelulta muutakin kuin reittiohjeita ja säätietoja.

Seksifantasioita Siristä

Jos ääniavustajat ymmärtäisivät paremmin niille esitettyjä asioita ja voisivat jutella takaisin, yli puolet älypuhelinten omistajista käyttäisi niitä jatkuvasti, tutkimuksesta selviää. Ihmiset odottavat tekoälyltä ihmismäisiä tunteita ja kykyä kommunikoida.

Ääniavustajia kohtaan on ehtinyt jo syntyä suurempiakin tunteita. Yli kolmannes virtuaaliavustajaa käyttävistä rakastaa palvelua niin paljon, että toivoisi sen olevan oikea ihminen. 26 prosentilla on ollut jopa seksuaalifantasioita digitaaliavustajastaan.

Ihmiset toivovat virtuaaliavustajan tulevaisuudessa pystyvän ennakoimaan tekemisiään ja tekevän ehdotuksia sen perusteella pyytämättäkin.

Lähde: Speak Easy

***

 

Lue myös:

    Uusimmat