Ege Zulu kertoi MTV Uutisille, että hänen räjähtävä lavaenergiansa kumpuaa hänen kulttuuristaan. Räppäri toivoo, että hänen keikoillaan yleisö pääsisi pois kuorestaan.
Rap-artisti ja laulaja Ege Zululla on käynnissä kiireinen keikkakesä. Räppärin mukaan kyseessä on samalla hänen elämänsä kenties paras keikkakesä.
– Nyt pääsin takaisin niille festareille, joilla olen vetänyt joskus ajat sitten, ja pystyin tuomaan bändin ja näyttämään vähän isommin, että homma on kehittynyt. Ne ihmiset, jotka ovat olleet katsomassa minua joskus kolme–neljä vuotta sitten, ovat varmaan myös nähneet kehitykseni, hän kertoi MTV Uutisille Flow Festivaleilla.
Ege Zulu esiintyi tänä kesänä Flow Festivaleilla jo neljättä vuotta putkeen. Kyseinen festivaali on usein hänen kesiensä kohokohta.
Aiemmilta Flow-vuosilta on kuitenkin jäänyt mieleen myös yksi kivulias muisto.
– Minulla oli nivuset paskana. Esitin, etten kärsi, mutta kärsin tosi pahasti, hän paljasti.
Lue myös: Jos menestys meinaa tehdä Ege Zulusta snobimaisen, ystävät palauttavat jalat maahan: "Muista, että olet myös nähnyt köyhyyttä"
Ege Zulun live-esiintymisistä puhuttaessa nousee poikkeuksetta esiin sana energinen. Kongolaistaustainen artisti kertoi lavaenergiansa kumpuavan hänen kulttuuristaan.
– Kulttuurissamme on tosi paljon meininkiä. Ihan sama menetkö kirkkoon tai mihin tahansa, jopa hautajaisissa kaikki käännetään meiningiksi. Se on se syy, miksi en pysty vetämään keikkaa rauhallisesti, hän kertoi.
Räppäri toivoo, että hänen keikoillaan yleisö pääsisi ikään kuin pois kuorestaan. Hän pyrkii avittamaan tätä omalla toiminnallaan.
– Aina kun menen lavalle, mietin, että mitä tyhmemmältä minä näytän, niin sitä paremmin yleisössä olevat ihmiset ajattelevat, että "Tämä ihminen on näin tyhmän näköinen 10 000 ihmisen edessä, miksi minä en voisi täällä seassa tanssia?". Ei ketään kiinnosta loppupeleissä. Sitä fiilistä yritän antaa ihmisille aina, kun he tulevat keikoilleni.
4:58Videolta näet Ege Zulun koko haastattelun.