Kukaan ei kiistä hoitajien työn tärkeyttä, ei työtaisteluoikeutta, mutta sitä on kuitenkin mahdoton hyväksyä, että työmarkkinataistelussa pelinappuloina ovat teho-osastojen potilaat, kirjoittaa MTV Uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki.
Ensin hyvät uutiset: Hoitajajärjestöjen Tehyn ja Superin sovittelu Kuntatyönantajan kanssa jatkuu aamulla.
Valtakunnansovittelija Anu Sajavaaran mukaan sovittelu etenee ja ratkaisua kohti edetään.
Suurin kiista koskee edelleen palkankorotuksia.
Lue lisää: Hoitajien työkiistan sovittelu jatkuu heti aamusta – valtakunnansovittelijan mukaan ratkaisua kohti edetää
Siinä olivat hyvät uutiset juuri nyt.
Kärjistynyt tilanne liittyy Superin ja Tehyn lakkovaroituksiin, jotka koskevat eri teho-osastoja ja vanhusten kotihoitoa Kanta-Hämeessä, Varsinais-Suomessa, Helsingissä sekä Pohjois-Pohjanmaalla.
Ensimmäinen vuorokauden kestävä lakko on alkamassa Kanta-Hämeen keskussairaalan teho-osastolla jo sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.
Kiistan ytimessä on hoitajien lakko-oikeus, mutta myös keskeinen periaate, että kriittisesti sairaat potilaan hoidetaan myös lakon aikana.
Maan hallitus on nyt myös työmarkkinaosapuoli. On päivän selvää, että hallitus on pakotettu antamaan potilasturvallisuuslain eduskunnalle, koska suojatyöstä ei ole pystytty sopimaan kunniallisesti.

