Eduskunta ei houkuttele superosaajia: Kokoomuspoliitikko osa-aikaistaisi kansanedustajan työn – "Supercellin koodarista olisi hyötyä eduskunnallekin"

Elina Lepomäki: Kansanedustajat voisivat olla osa-aikaisia 4:01

Kokoomuspoliitikon mielestä osa-aikaistaminen toisi kansanedustajan työhön aivan uusia mahdollisuuksia.

Kokoomuspoliitikko Elina Lepomäki ehdottaa kansanedustajan työn osa-aikaistamista – katso haastattelu yläpuolelta!

MTVuutisten veropäivän erikoislähetyksessä vieraillut Elina Lepomäki haluaisi, että kansanedustajien tulonmuodostuksen ohella katseet kohdistettaisiin myös toimenkuvan uudistamiseen.

Lepomäen mukaan harva huippuosaaja edes harkitsee kansanedustajan työtä sen sitovuuden vuoksi.

– Jotta me saataisiin paljon enemmän ihmisiä myös erilaisilla taustoilla poliittisiin tehtäviin, niin tottakai sillä taloudella puolella on myös merkitystä. Esimerkiksi 35-vuotiaalla Supercellin koodarilla saattaisi olla hirmun hyviä ajatuksia siihen, miten taistella ilmastonmuutosta vastaan, miten saada syrjäytymistä pienentymään tai miten saadaan Suomeen enemmän huippuosaajia. Ei hänellä ole kuitenkaan mitään syytä tai taloudellista kannustinta lähteä eduskuntaan, kun se on täyspäivätyö.

Supercelliläiset keikkuivat jälleen tulojen kärkikastissa. Lue lisää täältä! 

Kansanedustajan työn osa-aikaistaminen houkuttelisi uusia osaajia eduskuntaan

Lepomäen mukaan ratkaisu voisikin olla kansanedustajan työn osa-aikaistaminen, joka on käytössä tällä hetkellä muun muassa Sveitsissä.

– Kansanedustaja voisi olla päätyönään jossain muualla, jolloin pysyy kosketus myös normaaliin työelämään. Jokainen olisi asiantuntija omassa ammatissaan. Tultaisiin esimerkiksi neljä kertaa vuodessa kolmeksi viikoksi suorittamaan kansanedustajan toimintaa. 

Lepomäki kommentoi, että samalla kansanedustajien määrää voitaisiin myös lisätä.

– Tällöin me saataisiin kaikista yhteiskunnan eri luokista, tehtävistä ja osaamisalueilta ihmisiä laajemmin eduskuntaan. Ministereitä voisi olla vaan muutama ja heillä voisi pysyä tällainen ansiotaso.

Lepomäki lisää, että jos kyse olisi kansanedustajan kohdalla osa-aikaisuudesta, palkkio olisi oleellisesti nykyistä pienempi.

Päivitys 2.11.2018 klo 8.15: Lepomäen täsmennys kansanedustajan palkkioihin.

Lue myös:

    Uusimmat