Valtakunnansyyttäjä on pyytänyt eduskunnalta suostumusta asettaa perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää (ps.) syyteeseen.
Juha Mäenpää piti eduskunnan täysistunnossa kesäkuussa puheenvuoron, jossa hän vertasi islamilaisia turvapaikanhakijoita torjuttaviin eli haitallisiin vieraslajeihin.
Kohun herättänyt lausunto on ollut valtakunnansyyttäjän Raija Toiviaisen syyteharkinnassa, ja nyt Toiviainen on päättänyt pyytää eduskunnalta lupaa asettaa Mäenpää syytteeseen puheistaan.
Poliisi epäilee Mäenpään syyllistyneen kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Mäenpää on ilmoittanut Ylen haastattelussa, ettei kadu puheitaan.
Eduskuntapuheista ei syytetä helposti
Tapaus on poikkeuksellinen, sillä kansanedustajille taataan perustuslaissa parlamentaarinen immuniteetti.
Kansanedustajaa ei siis voi asettaa noin vain syytteeseen esimerkiksi eduskunnan täysistunnossa sanomistaan asioista.
Syytteen asettaminen onnistuu vain, jos viisi kuudesosaa eduskunnasta äänestää syytteen nostamisen puolesta.
Eduskunta tulee äänestämään asiasta perustuslakivaliokunnan laatiman mietinnön pohjalta.
