Poliisi on aloittanut esitutkinnan kolmesta kansanedustajasta.
Päivi Räsästä (kd.), Juha Mäenpäätä (ps.) ja Hussein al-Taeeta (sd.) epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Sen sijaan kansanedustaja Ano Turtiaisesta (ps.) ei aloiteta esitutkintaa.
Räsänen julkaisi kesäkuussa Twitterissä viestin, jonka mukaan Helsinki Pride -tapahtuma on synnin ja häpeän nostamista ylpeyden aiheeksi. Räsänen myös arvosteli kirkon osallistumista tapahtumaan. Poliisin saaman rikosilmoituksen mukaan Räsäsen viesti on vähemmistöihin kohdistuva suvaitsemattomuuden ilmaus.
Mäenpää piti eduskunnan täysistunnossa kesäkuussa puheenvuoron, jossa hän vertasi islamilaisia turvapaikanhakijoita torjuttaviin eli haitallisiin vieraslajeihin. Puheesta on poliisin mukaan tehty useitakin rikosilmoituksia.
Mäenpään osalta kyse on kansanedustajan toiminnasta valtiopäivillä. Jos syyttäjä päätyy nostamaan syytteen, eduskunnan pitää äänestää siitä, antaako se suostumuksen asettaa Mäenpää syytteeseen.
Al-Taeeta taas tutkitaan taannoisista Facebook-kirjoituksistaan, joiden epäillään halventavan muun muassa sunnimuslimeja ja juutalaisia.
Jokaista tapausta käsitellään erikseen
Rikoskomisario Pekka Hätönen kertoo MTV Uutisille, että vastaavanlaisia rikostutkintoja ei Suomessa juurikaan ole ennen tehty.
