Seuraa suorana: Eduskunta äänestää Juha Mäenpään syytesuojan murtamisesta

MTV Uutiset Live Logo LIVE

Äänestyksessä on myös lakiesitys vanhustenhoidon hoitajamitoituksesta.

Tänään pidetään eduskunnan viimeinen täysistunto tällä kevätkaudella, ja kesän istuntotauko alkaa. Syksyn istuntokausi alkaa tiistaina syyskuun 1. päivä.

Viimeisestä täysistunnosta tekee poikkeuksellisen kiinnostavan se, että siinä äänestetään perussuomalaisten kansanedustajan Juha Mäenpään syytesuojan murtamisesta.

Kyse on siitä, saako valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen nostaa Mäenpäätä vastaan syytteen kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Mäenpää rinnasti kesällä 2019 täysistunnossa pitämässään puheenvuorossa turvapaikanhakijat ja vieraslajit.

Syyttämislupaa tuskin heltiää, sillä perussuomalaisten eduskuntaryhmä pystyy estämään sen yksinkin. Kristillisdemokraatit ovat kertoneet äänestävänsä syytesuojan säilymisen puolesta, ja samoin ovat kertoneet äänestävänsä myös jotkut keskustan ja kokoomuksen kansanedustajat. Syyttämisluvan antamiseen tarvitaan viisi kuudesosaa annetuista äänistä.

Edellisen kerran kansanedustajan syytesuojan murtamista on eduskunnassa käsitelty noin 40 vuotta sitten vuonna 1979. Yhteensä Mäenpään tapaus on neljäs kerta Suomen itsenäisyyden aikana, kun syytesuojan murtamista pohditaan, eikä syyttämislupaa ole koskaan annettu.

Istunnossa äänestetään myös laista, jonka nojalla aiotaan saattaa voimaan niin sanottu hoitajamitoitus, eli 0,7 työntekijän henkilöstömitoitus asiakasta kohden ympärivuorokautisessa vanhustenhoidossa. Mitoituksen on tarkoitus astua voimaan porrastetusti vuoden 2023 huhtikuuhun mennessä.

Lue myös:

    Uusimmat