Edesmennyt Hanna-Riikka Siitonen olisi täyttänyt 50 vuotta – Nina Tapio muistelee ystäväänsä: "Taisimme tietää, että sitä päivää emme näe"

Taikapeili-yhtyeestä aikoinaan julkisuuteen noussut Nina Tapio muistelee edesmennyttä ystäväänsä, sekä duon toista jäsentä Hanna-Riikka Siitosta tuoreessa Instagram-postauksessaan. Siitonen olisi täyttänyt perjantaina (13.11.) 50 vuotta. 

Tapio kertoo, että kuva on vuodelta 2005, kun ystävykset olivat Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa järjestetyissä Euroviisuissa. 

– Tänään täyttäisit 50v. Suunniteltiin yhdessä jopa sitä mitä tehtäisiin yhdessä mummona, vaikka taidettiin molemmat tietää että sitä päivää emme näe. Tämän päivän kuitenkin toivoin viettäväni sun kanssa. Nostan maljan sulle, Tapio kirjoittaa. 

Jos et näe kuvaa, voit katsoa sen tästä.

Hanna-Riikka Siitonen menehtyi vuoden 2018 heinäkuussa 47-vuotiaana. Siitonen sairasti vuodesta 2000 lähtien kilpirauhassyöpää. 

Tapio avasi tuntojaan Me Naiset -lehdelle vuosi ystävänsä kuoleman jälkeen. 

Hän totesi haastattelussa, että hän ikävöi ja miettii päivittäin ystäväänsä. 

–  Päivittäin on tullut tilanteita, joiden jälkeen mietin, että kenelle minä tämän nyt kerron, kun läheisin ystävä on poissa.

Tapio kertoo lehdelle, että surutyön tekemisessä auttaa aika. Itselleen hän on saanut aikaa lenkkeilemällä koiransa kanssa aamuisin ja iltaisin.

– Pitää olla maltillinen. Ei voi olettaa, että suru menee hetkessä ohi, hän kommentoi.


Lue myös:

    Uusimmat