Ed Sheeranilta yllättävä ilmoitus – jää pitkälle keikkatauolle

Ed Sheeran on ilmoittanut pitävänsä puolentoista vuoden tauon keikkailusta.

Supertähti Ed Sheeran on ilmoittanut jäävänsä tauolle pitkän kiertueensa jälkeen.

Sheeran aloitti Suomessakin vierailleen Divide-kiertueensa vuonna 2017. Yli kaksi vuotta kestäneen maailmankiertueen aikana hän esiintyi yli yhdeksälle miljoonalle fanille. Maanantaina Sheeran soitti kiertueen viimeisen keikan kotikulmillaan Ipswichissa Englannissa.

– Kuten ehkä tiedätte, olen ollut kiertueella yli kaksi vuotta ja tämä on viimeinen päivä. Siinä on jotain hyvin katkeransuloista. Ihanaa, että olette täällä ja lopetamme tämän Ipswichissa. Tämä on luultavasti viimeinen keikkani puoleentoista vuoteen, Sheeran kertoi yleisölle.

Sheeranin jättimäinen kiertue kasvoi historian suurimmaksi. Hän vietti tien päällä 893 päivää ja soitti yhteensä 255 konserttia.

Sheeran kertoi viimeisen päivän olleen hyvin tunteellinen kaikille. Hänen mukaansa kiertueen päättyminen tuntuu melkein samalta kuin pitkän parisuhteen päättyminen.

– Se kuulostaa oudolta, mutta kiertue on ollut pitkä.

Sheeran jää tauolle voidakseen viettää enemmän aikaa kotona vaimonsa Cherry Seabornin kanssa. Pariskunta meni naimisiin kaikessa hiljaisuudessa joulukuussa 2018.

Lähde: The Sun

Lue myös:

    Uusimmat