Ecclestone: Tallit maksavat kiistassa F1-autojen äänistä

Australian GP:n tapahtumajärjestäjän väläyttämä mahdollisuus oikeusjutusta F1-autojen äänistä voi koitua tallien tappioksi, vihjaa sarjan kaupallisia oikeuksia hallinnoiva Bernie Ecclestone.

Australian kisaa järjestävän yhtiön puheenjohtaja Ron Walker totesi Melbourne Age -lehden haastattelussa, ettei F1-tuote ole ilman ulvovia moottoreita sama, josta he maksoivat.

Formula ykköset siirtyi täksi kaudeksi V8-moottoreista ja pienemmän kulutuksen V6-turbomoottoreihin, mikä vaikutti ratkaisevasti autojen tuottamaan äänentasoon. Walkerin mukaan meteli on osa katsojakokemusta, joten Melbournessa kisaa seuranneet olivat pettyneet pahoin.

Ecclestone totesi Walkerin liioitelleen asiaa, mutta myöntää kritiikkiä tulleen.

– Olen ollut tänään yhden tai kahden promoottorin kanssa yhteydessä tästä ja he ovat kertoneet tyytymättömyydestään. Puhuin juuri (Ferrarin pääjohtajan) Luca di Montezemolon kanssa eikä hän ole koskaan saanut näin paljon sähköposteja, joissa olisi kritisoitu formula ykkösiä, Ecclestone kommentoi.

Ecclestone on ollut itsekin uudistusta vastaan. Hän ei kuitenkaan lupaa F1-kisajärjestäjille mitään alennusta sopimuksiinsa.

– Se ei ole tällä hetkellä ongelma, mutta siitä voi hyvinkin tulla sellainen. Jos promoottorit sanovat, että tämä ei ole sitä, mistä he ovat maksaneet eivätkä suostu maksamaan niin paljon, silloin se ongelma, Ecclestone toteaa.

– Annamme talleille osuuden tekemästämme liikevaihdosta. Jos tulot pienenevät, tallit eivät saa niin paljoa. Tämä siis maksaa heille.

Walkerin väitteisiin Ecclestonella on kuitenkin vertaus valmiina.

– Oletetaan, että hänellä on tässä laillisesti katsottuna järkeä. Sitten pitää katsoa asiaa moraaliselta kannalta. Jos menet kauppaan ostamaan mansikkahilloa ja saat maapähkinävoita, olet varmaankin aika kettuuntunut. Se on hyvälaatuista maapähkinävoita, muttei sitä, josta hän sanoi maksaneensa, Ecclestone aloittaa.

– Mutta sanottiinko sopimuksessa, että hän osti mansikkahilloa, jossa oli niin paljoa mansikoita? En tiedä. Epäilen ettei sanottu. Mielestäni hän osti formula ykkösten MM-osakilpailun ja sen hän sai.

Lue myös:

    Uusimmat