Ecclestone ruokki nälkäiset Lotuksen työntekijät

Vararikkoon ajautuneen Lotus-tallin työntekijät ovat joutuneet kiertämään Japanin F1-varikolla löytääkseen ruokaa, kahvia ja ylipäänsä tilat taukoja varten.

Tallin rahti saapui Suzukan radalle hieman myöhässä torstaina, mutta laskujen erääntymisen takia Lotuksen edustustilat pysyvät edelleen lukittuina.

Perjantain harjoitusten välissä formula ykkösten kaupallisia oikeuksia hallinnoiva Bernie Ecclestone riensi jälleen apuun, kun kävi ilmi, ettei Lotuksen väellä ollut mitään paikkaa syödä lounasta.

Ecclestone kutsui Lotuksen työntekijät syömään Paddock Club -kanttiiniin. Kuskit Romain Grosjean, Pastor Maldonado ja Jolyon Palmer ruokailivat rengasvalmistaja Pirellin tiloissa.

– Tämä on aika hauskaa - kuin olisi retkellä. Tunnelma on hyvä, me löysimme jostain kahviautomaatin ja mekaanikot saivat myös lounasta. Ei tämä ole ideaali startti viikonlopulle, mutta keskitymme siihen, kun auto on radalla, Grosjean sanoo ESPN:lle.

Ecclestone maksoi aiemmin tässä kuussa koko Lotuksen henkilöstön rästiin jääneet palkat. Työntekijät kiittivät F1-pohattaa Twitter-kuvalla.

Lotus odottaa yhä, että ranskalainen autonvalmistaja Renault ostaisi tallin pois rahavaikeuksistaan. Mikäli kauppaa ei maanantaihin mennessä synny, Lotus ajautuu selvitystilaan.

Lue myös:

    Uusimmat