ANAMORFINEN
DVD-levyä kutsutaan anamorfiseksi, kun sen sisältämää, laajakangaskuvasuhteella tallennettua videokuvaa on keinotekoisesti levitetty pystysuunnassa lähemmäksi laajakuvatelevision 16:9 -kuvasuhdetta. Levyn takakansiteksti "enhanced for 16:9/16x9" tarkoittaa samaa asiaa. Näin saadaan aikaan hyvä terävyys, pystyresoluutio. Ei-anamorfista kuvaa joudutaan puolestaan levittämään tv:n manuaalisella zoomilla, jolloin kuvan laatu kärsii.
Termi anamorfinen on hieman harhaanjohtava, sillä Panavision-elokuvakameroissa on yleistä tekniikka, jossa kuva litistetään. Katsoja näkee kuvan elokuvateatterissa levitettynä oikeaan suhteeseen. Myös ei-anamorfisesti kuvatusta filmistä voidaan tehdä anamorfinen DVD.
DEKOODERI
Ilman 5.1-dekooderia (joko vahvistimessa tai soittimessa) eivät bitit muunnu surroundääneksi. Yksinkertaisinta on, jos dekooderi on 5.1-vahvistimessa. Vanhan Pro Logic-vahvistimenkaan kanssa ei tilanne ole toivoton, jos siinä on kuuden kanavan sisääntulo ja dekooderi sijaitsee DVD-soittimessa. Tämä vaatii enemmän johtoja soittimen ja vahvistimen välille. Pro Logic -vahvistimet ovat halpoja, mutta eivät niin halpoja, että niitä enää kannattaa ostaa. Kohtuullisen DD5.1.-vahvistimen saa jo 2 500 markalla.
DOLBY SURROUND
Useimmat vanhat elokuvat on masteroitu digitaalisesti monona DVD-levyjä varten, vaikka vanhaa äänimateriaalia on jonkin verran myös miksattu uudestaan monikanavaisiksi. Tallennus voidaan tehdä kahdelle kanavalle, vaikka ulostulo on mono. Dolby Pro Logic tekniikka ohjaa äänen oikeaoppisesti keskikanavaan.
Dolby Surround 2.0 tottelee vahvistimen Dolby Pro Logic -tekniikkaa, joka tarjoaa keskikanavan dialogille, kaksi etukanavaa ja samaa monoääntä toistavat takakaiuttimet. Näin saadaan luotua alkeellinen tilavaikutelma.
Todellista, aitoa surroundääntä merkitsee vasta Dolby Digital 5.1, joka on viiden oman kanavan ja matalalle bassolle varatun apukanavan järjestelmä. Siinä ääniraita jaetaan keskikaiuttimeen, kahteen etu- ja kahteen takakauittimeen sekä matalimpia bassoääniä toistavaan subwooferiin. Ääni voidaan toistaa erinomaisesti myös viiden kaiuttimen kautta, jos ne vain toistavat tarpeeksi matalia taajuuksia, aina 20 Hz tuntumaan. DD5.1 dominoi uusien DVD-elokuvien markkinoita, mutta Dolby Digital Surround EX:n 6.1-ääntä on jo tarjolla. Kuudes kaiutin asetetaan taakse keskelle. Kanavien määrä kasvaa jatkossa, mutta ne ovat nk. alaspäin yhteensopivia DD5.1-vahvistimien kanssa. Teoriassa DVD-formaatti rajoittaa kanavamäärän kahdeksaan. Pohjois-Amerikassa julkaistuista noin 10 000 levystä (huhtikuu/2001) DD5.1 -koodattuja on 1763 (www.dolby.com) ja DTS-koodattuja vastaavasti 196 (www.dtsonline.com). Suurin osa levyistä on varustettu vanhanaikaisella äänijärjestelmällä.
DTS
Digital Theatre Systems. 5.1-kanavainen Dolbyn kilpailija. Levyn kapasiteetista lohkaistaan suurempi osa äänelle, jolloin kuvalle on käytössä vähemmän. Kun ääntä pakataan vähemmän tiiviisti, se saattaa soida muhkeammin. Hifistit kiistelevät asiasta. Ääniraidat tuntuvat ainakin äänekkäämmiltä. Korkealaatuisissa soittimissa on yleensä DTS-ulostulo, mutta hyvin harvoissa DTS-dekooderia. DTS-ES (Extended Surround) oli ensimmäinen 6.1-ääni, jossa ylimääräinen kanava tuo ääntä taakse keskelle sijoitettuun kaiuttimeen.
DUAL LAYER
Informaatio on levyllä kahdessa kerroksessa. Kun kerros vaihtuu, elokuva pysähtyy hetkeksi. Sekuntia pitempi tauko on heikko tapaus. Parhaissa soittimissa on puskuri, jolloin tauko ei välttämättä häiritse lainkaan.
Dual Layer-tekniikoita on kaksi. Toisen kerroksen luku alkaa keskeltä levyä tai jatkuu saumattomammin ulkoreunasta sisäänpäin (Reverse Spiral Dual Layer, RSDL). Dual Layer sekoitetaan usein flipperiin, joka on eri asia.
DVD
Digital Versatile Disc eli digitaalinen monikäyttölevy. Ei siis virallisesti Digital Video Disc kuten usein luullaan. DVD:lle voi pakata paljon muutakin informaatiota kuin vain elokuvaa. DVD syrjäyttää ensiksi VHS-kasetit ja myöhemmin pikkuhiljaa CD-ROMit.
DVD-AUDIO
Digitaalinen ääniformaatti, joka ei soi DVD-soittimissa. DVD-AUDIO soittimet ovat vielä harvinaisia. Sonyn SUPER AUDIO-CD on kilpaileva järjestelmä.
DVD-R
DVD-R, DVD+RW ja DVD-RW ovat erilaisia nauhoittavia DVD-standardeja. -R ja RW ovat Pioneerin, +RW taas Philipsin ja Sonyn kehittelemiä kilpailijoita. Nauhoittavat soittimet ovat vielä kalliita, joten harva kuluttaja on vielä niitä hankkinut.
EKSTRAT
Levylle voidaan tallentaa varsinaisen elokuvan lisäksi mm. dokumentteja, haastatteluja, käsikirjoituksia, pelejä ja www-yhteyksiä. Osa voi olla nk. DVD-ROM -bonuksia, jotka näkyvät vain PC:n DVD-asemalla, eivät DVD-soittimella. DVD-ROM-extrat vaativat kohtuullisen modernit laitteet (DVD-ROM -asema, vähintään WIN95, vähintään 166Mhz prosessori, mutta mieluummin 300Mhz, 32 MB Ram, 5-20 MB vapaata kovalevytilaa). Nämä osiot joskus sotkevat eräiden levyjen soittamista tietyillä soitintyypeillä.
FLIPPER
Käännettävä levy. On noustava sohvalta vaihtamaan puolta elokuvan puolessa välissä. DVD-tekniikan alkuajan oikkuja.
HYBRIDI
DVD-levy, jossa on mukana soittimiin sopiva elokuva, mutta vain tietokoneessa näkyvä DVD-ROM -osuus.
KUVASUHDE (leveyden suhde korkeuteen)
2.35:1 Cinemascope- ja Panavision-koko, kaikkein
matalin ja laajin kuvasuhde, vaikka joitakin vieläkin laajempia yksittäistapauksia löytyy. Laajakuva-tv:ssä jättää vielä musta palkit ylös ja alas. Todellisuudessa kuvasuhteet eivät useinkaan ole standardeja, vaan niiden kuva-alaa on rajattu (englanniksi matted tai cropped).
1.85:1 Hieman edellistä korkeampi kuvasuhde, yksi suosituimmista nykyään. Jättää ei-anamorfisena laajakuvatv:ssä vain pienet kaistaleet mustaa palkkia. Zoom-toiminnolla kuva peittää 16:9 -tv:n, jolloin osa kuvasta jää ei-anamorfisena yleensä näkemättä. Anamorfisena kuvasuhde on useimmiten muokattu täyttämään laajakuvatelevision kuvaruudun ala kokonaan (1.78:1).
1.66:1 Käytössä Euroopassa. Aika monen kauhuelokuvan vakio ja Disney-piirrettyjen kuvasuhde.
1.33:1 Perinteisen tv:n kuvasuhde. Perinteisessä tv:ssä kaikki laajakangaskuvat jättävät mustat palkit ylä- ja alareunaan. VHS-aikakautena cinemascopet leikattiin usein raa'alla tavalla tähän kuvasuhteeseen. Ennen vuotta 1953 käytössä ollut nk. Academy-kuvasuhde (1.37:1) ei juurikaan muutu tv:lle siirrettäessä. Myös monen 1970-luvulla kuvatun kauhuklassikon alkuperäinen kuvasuhde. Ks. pan&scan.
16:9 Wide eli laajakuvatelevision kuvasuhde, vastaa 1.78:1. Kutsutaan myös laajakuvaksi. Kompromissi, jossa voidaan halutessa katsoa 1.33:1 -kuvaa venyttämällä kuvaa leveyssuunnassa (autot näyttävät liian pitkiltä). Suositeltavinta on kuitenkin katsoa täyskuvaa venyttämättä, mustien sivupalkkien kera. Eräät televisiomallit tarjoavat myös vähemmän ankaran 14:9-kuvasuhteen. Molemmat venytykset rajoittavat samalla kuvaa. 16:9 on tulevien laajakuvalähetysten kuvasuhde. Anamorfinen 1.85:1 kuva muokataan yleensä täyttämään kokonaan laajakuvatelevision ruutu. 2.35:1 ei peitä anamorfisenakaan kokonaan tällaista ruutua.
LETTERBOX
Jos elokuva on tallennettu alkuperäisellä laajakangassuhteella, eikä ole anamorfinen, se on letterboxattu kirjekuoren tai sananmukaisesti postilaatikon muotoon. Mustat palkit ylhäällä ja alhaalla. Jos soittimen kuvasuhde asetetaan 4:3-säädölle, anamorfinenkin kuva näkyy ei-anamorfisena, letterboxattuna.
NTSC
National Television Standards Committee. Amerikkalainen tv:n värijärjestelmä, jota myös amerikkalaiset VHS- ja DVD-videot noudattavat. Amerikkalaiset DVD-levyt ovat periaatteessa resoluutioltaan (525 juovaa/toimintataajuus 60 Hz) hieman huonompia kuin eurooppalaiset PAL-levyt. PAL:ssa on jonkin verran enemmän kuvajuovia (625/toimintataajuus 50 Hz). NTSC-elokuvan kestoaika on siirtotekniikan vuoksi pidempi kuin eurooppalaisessa PAL-versiossa. Kuvaruutuja myös lisätään keinotekoisesti. 100 minuutin PAL-levy vaatii NTSC:nä liki 104 minuuttia. Tästä johtuvat arvailut elokuvien ylenmääräisestä leikkaamisesta. Todellisiakin leikkauksia toki on. Silti PAL-kuva liikkuu 25 ruutua sekunnissa, NTSC taas 29,97 ruutua sekunnissa. Alkuperäinen teatterifilmi liikkuu hitaimmin, 24 ruutua sekunnissa.
MPEG-2
Motion Picture Experts Group. Digitaalinen pakkausprosessi kuva- ja äänisignaaleille. MPEG jäi softapuolella liki käyttämättä, mutta MPEG-2 on käytössä, kun videota pakataan DVD:tä ja digitv:tä varten. MPEG-2 tarkkailee käytännössä sitä, kuinka paljon kuvan informaatio muuttuu kohtauksen edetessä ja koodaa yleensä vain muutokset. Näin säästyy bittivirtaa.
OPEN MATTE
Ilmaisu tulee sanasta matted eli rajoitettu. Elokuvan kuvaaja voi peittää linssin porttia haluamaansa kuvasuhteeseen. Eräät ohjaajat haluavat kuitenkin kuvata pystysuunnassa mahdollisimman korkealla kuvasuhteella, open mattena eli avoimella portilla (esim. Stanley Kubrick). Kuvasta on siten helppo sommitella laajakuva teatterilevitykseen ja 1.33:1 videoversiolle. Kubrickin Eyes Wide Shut kuvattiin näin. Teatteriversiosta leikattiin ylä- ja alareuna pois. Moni haukkui DVD-versiota, vaikka se tarjoaa suuremman kuva-informaation kuin valkokangasversio!
PAL
Phase Alternating Line. Eurooppalainen tv-värijärjestelmä. Käytössä myös Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Periaatteessa eurooppalaisessa DVD-kuvassa on enemmän kuvajuovia (625/50 Hz) ja se on siten parempi järjestelmä kuin amerikkalainen NTSC (525/60 Hz). Mutta jos PAL-levy on konvergoitu suoraan amerikkalaisesta positiivista, se ei käytännössä ole parempi. Kuvan laatu voi olla jenkkiversiota parempi, jos eurooppalaiseen levyyn tehdään uusi masterointi samasta alkuperäismateriaalista. Paras tulos syntyy suoraan filminegatiivista. PAL-kuva liikkuu 25 ruutua sekunnissa, NTSC taas 29,97 ruutua sekunnissa. Alkuperäinen teatterifilmi liikkuu hitaimmin, 24 ruutua sekunnissa.
PAN & SCAN
Filmifriikkien inhoama tapa leikata laajakangaselokuva 4:3 -kokoon. Liki puolet kuvatusta alasta peittyy. Kuvaa siirrellään sen mukaan, miten esimerkiksi roolihahmot puhuvat. Surkeimpia esimerkkejä on Sam Peckinpahin Hurjan joukon VHS-versio, jossa kuvan vasemmassa laidassa näkyy savuavan Winchesterin piippu ja oikeassa laidassa vilahtavat vastustajan bootsin korot. DVD-versiot ovat yleensä liki alkuperäisiä kuvasuhteeltaan, mutta huonojakin esimerkkejä löytyy.
REGION
Maapallo on jaettu useaan alueeseen eli regioniin, koska esimerkiksi USA:ssa on levy usein jo valmis, kun Euroopassa levitys on vasta elokuvateattereissa. Järjestelmä estää R1-levyn (USA ja Kanada) soittamisen R2-alueella ostetussa soittimessa. Koneet pystytään kuitenkin hakkeroimaan ja modifioimaan aluekoodittomiksi (nk. multiregion-soitin), jolloin kaikki maailman levyt ovat sopivia. Elokuvayhtiöt ovat tämän johdosta ajaneet eräisiin levyihin RCE-ohjelman (Region Code Enhancement), jonka tarkoitus oli estää R1-levyjen soitto aluekoodittomissa soittimissa. Ohjelma ei pure kovin hyvin. Valtaosa Suomessa aluekoodittomiksi modifioiduista soittimista soittaa RCE-levyjä.
SUBTITLES
Tekstitys eri kielille. Mahdollistaa esimerkiksi suomalaisen elokuvan viennin ympäri maailmaa hyvin näppärästi ja edullisesti. Kieli valitaan levyn valikosta tai kaukosäätimestä. Tekstitys on usein huonosti sijoitettu ruudulle. Anamorfisessa levyssä tekstityksen pitäisi olla kokonaan kuvan päällä. Letterboxattuihin osa filmihulluista haluaa tekstin kokonaan pois leffan päältä, osa haluaa sen sinne puoliksi, jotta kuvaa ei tarvitse nostaa aivan ruudun yläreunaan.
ZOOMAUS
Laajakuvatelevisioissa on erilaisia kaukosäätimellä ohjailtavia zoom-ominaisuuksia, joilla letterboxattua kuvaa voidaan levittää, jotta kuva peittää mahdollisimman suuren alan ruudusta. Kun tv:n zoomia käytetään, kuvan laatu heikkenee. Anamorfista kuvaa ei tarvitse enää zoomailla. Zoomia voi käyttää myös tv-lähetysten ja 4:3-suhteella kuvattujen elokuvien katsomiseen. 28 tuuman laajakuvatelevisiossa perinteinen 4:3 kuva on zoomaamattomana hyvin pieni. 32-tuumaisessa zoomaaminen on makuasia. 36-tuumaisessa 4:3-kuva kannattaa katsoa luonnollisessa olomuodossaan, sillä zoomaus vääristää ja heikentää kuvaa. Kyse on kuitenkin makuasiasta, josta kiistellään kovasti.
Teksti: Pekka Suorsa