Dopingnäytteensä tuhonnut supertähti vapaa kilpailemaan – sääntöpykälä mutkistaa suunnitelmia
Neljän vuoden dopingpannansa kärsinyt kiinalaisuimari Sun Yang tekee paluuta kilpa-altaisiin. Pariisin olympialaisiin kohu-uimarilla ei ole asiaa, sillä hän ei pystynyt kilpailukieltonsa vuoksi osallistumaan olympiakarsintoihin.
Kolminkertaisen olympiavoittajan ja 11-kertaisen maailmanmestarin kilpailukielto päättyi maanantaina.
– Toivon voivani pian ilmoittautua kilpailuun ja päästä lähtökorokkeelle ja takaisin altaaseen löytääkseni sen tunteen, joka on minulle niin tuttu, Sun sanoi kiinalaissivusto The Paperille.
– Olen ylpeä kaikista tuloksistani ja palkinnoistani, joita olen saavuttanut urallani. Tällä hetkellä toivon vain, että voin seistä ylpeänä lähtökorokkeella.
LUE MYÖS: Jättijoukko dopingista kärynneitä kiinalaisia pääsi kuin koira veräjästä – olympiamitaleja tuli
Sun sai vuonna 2021 neljän vuoden ja kolmen kuukauden kilpailukiellon vuoden 2018 dopingrikkomuksestaan. Hänen kilpailukieltonsa määritettiin alkaneen 28. helmikuuta vuonna 2020.
Sunin ja hänen taustajoukkojensa katsottiin tuhonneen verta sisältäneet dopingnäyteputket vasaralla. Alkujaan CAS langetti Sunille kahdeksan vuoden kilpailukiellon, mutta Sveitsin liittovaltion tuomioistuin kumosi päätöksen ja perui kilpailukiellon. Uusintakäsittelyssä panna lyheni lähes puoleen.
– Tein jo neljä vuotta sitten päätöksen, että haluan jatkaa.
Sun kertoo saaneensa vahvaa tukea etenkin vanhemmiltaan, jotka olivat huolissaan pojastaan tämän jäätyä harjoittelemaan yksin.
– Sanoin, etten koskaan luovuta. Kun kilpailukielto alkoi, mieleni oli todella musta. Vanhempani tukivat minua kaikessa, mitä halusinkaan tehdä, Sun sanoi.
– He olivat huolissaan minusta, että sekoaisin, koska siihen aikaan uin joka päivä yksikseni altaassa. Toiset ihmettelivät, miksi en tekisi jotain muuta ja kuvittelivat minun tulleen hulluksi.
Vaikka Sunin dopingpanna on nyt lusittu, hänellä tuskin on asiaa Kiinan maajoukkueeseen ja sitä kautta arvokisoihin. Yli vuoden kilpailukiellon dopingista saaneet kiinalaisurheilijat eivät maan anti-dopingsääbtöjen mukaan kelpaa enää maajoukkue-edustajiksi.
Sunille kilpailukielto oli uran toinen. Hän kärsi kolmen kuukauden dopingpannan vuonna 2014 sydänlääke trimetatsidiinin käytöstä. Sun kertoi käyttäneensä ainetta sydänvaivoihinsa.
LUE MYÖS: Doping-kohussa ryvettynyt kiinalaisuimari venyi jälleen MM-kultaan – kilpakumppanilta tyly protesti
Sunista tuli Lontoossa vuonna 2012 ensimmäinen kiinalaismies, joka on voittanut olympiakultaa uinnissa. Hän voitti kultaa 400 metrin ja 1 500 metrin vapaauinnissa. Uran kolmas olympiakulta tuli neljä vuotta myöhemmin Rio de Janeirossa 400 metrin vapaauinnissa.
Sunin dopingtoimet aiheuttivat närää hänen kilpakumppaneissaan kiinalaisen uidessa maailmanmestariksi dopingrike-epäilyiden tultua julki. Australian Mack Horton kutsui kiinalaista Riossa dopinghuijariksi, ja Horton sekä Duncan Scott kieltäytyivät nousemasta samalle palkintokorokkeelle Sunin kanssa vuoden 2019 MM-kisoissa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää