Dopingista kärähtäneeltä tähtiuimarilta outo puolustuspuhe – vetosi kummalliseen "kokaiinisuudelmaan"

Australian tähtiuimari Shayna Jack kärähti uinnin MM-kisojen alla kielletyn aineen käytöstä. Nyt Jack on puolustautunut erikoisella tavalla.

Jack jättäytyi pois kesän MM-kisoista juuri ennen niiden alkua. Hetkeä myöhemmin paljastui, että Jack oli jäänyt kiinni kielletyn aineen käytöstä. Jack kuitenkin kielsi ottaneensa kiellettyä ainetta Ligandrolia tietoisesti.

Nyt Jack on asettanut julkisesti puolustuskannalle todella erikoisella tavalla. 21-vuotias uimari vetoaa puolustuspuheessaan aiemmin nousseeseen tapaukseen, jota kutsuttiin nimellä kokaiinisuudelma.

– Kerran menneisyydessä oli tapaus, josta käytettiin nimeä kokaiinisuudelma. Joku oli ottanut kokaiinia ja hänen urheilijapartnerinsa oli suudellut häntä, joten hän saastui, koska oli kontaktissa jonkun toisen ottaman aineen kanssa, Jack toteaa News.com.aun mukaan.

Vastaavanlainen tilanne saattaakin australialaisen mukaan olla syy siihen, kuinka kiellettyä ainetta oli päätynyt Jackin kehoon.

– Minulle kerrottiin, että kaikki, minkä kanssa olin ollut kontaktissa tuona ajanjaksona, olisi voinut altistaa tartunnalle, Jack kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat