Viihdejätti Disneyn Disneyland-huvipuistossa Kaliforniassa saattaa alkaa lakko, koska neuvottelut työntekijöiden ja työnantajapuolen välillä ovat jumittuneet.
Työntekijöitä edustavien ammattiliittojen koalitio äänesti 99 prosentin murskaenemmistöllä lakon puolesta.
Äänestys antaa 14 000:ta työntekijää edustavien liittojen johdolle oikeuden päättää milloin ja miten lakko järjestettäisiin.
Työntekijät vaativat parempaa palkkaa ja sanovat, etteivät huvipuiston maksamat palkat riitä elämiseen kalliista asumisestaan tunnetussa Kaliforniassa.
Osa saanut varoituksen Mikki Hiiri -kuvan käytöstä
Osa huvipuiston työntekijöistä on sanonut joutuvansa asumaan autoissaan.
Työntekijäpuoli syyttää Disney-yhtiötä painostustoimista ammattiliittojen jäseniä vastaan.
Liittojen mukaan noin 500 huvipuiston työntekijää on saanut varoituksen tai huomautuksen, koska he ovat käyttäneet ammattiliittojen pinssiä, joka esittää Mikki Hiiren nyrkkiin puristettua kättä.
Disney vastasi lakkouhkaukseen ilmoittamalla, että yhtiö haluaa edelleen jatkaa neuvotteluja aiemmin sovitun aikataulun mukaisesti maanantaina ja tiistaina.
