Disneyn Leijonakuninkaasta uusintaversio: He ovat pääosassa

Animaatiosuosikin päivitetyn version näyttelijöitä on julkaistu. 

Vuonna 1994 elokuvateattereissa jättimenestykseksi nousseesta Leijonakuningas-animaatioelokuvasta tehdään uusi versio. 

Päivitetyn version ohjaa niin ohjaajana kuin näyttelijänä tunnettu Jon Favreau.Favreau ohjasi myös Disneyn edellisen uusiohitin, viime huhtikuussa ensi-iltansa saaneen Viidakkokirjan uuden version.

Simban roolin elokuvassa nappaa Community-sarjasta tuttu Donald Glover. Näyttelemisen lisäksi Glover on tehnyt myös musiikkia Childish Gambino -nimellä. 

Zazu-lintuna nähdään brittiläinen talkshow-isäntä John Oliver

Alkuperäisessä versiossa äänensä Mufasa-leijonalle antanut James Earl Jones uusii roolinsa. 

Timonina ja Pumbana kuullaan Seth Rogenia ja Billy Eichneria. 

Päivitetyssä Leijonakuninkaassa tullaan kuulemaan myös vuoden 1994 animaatioversion suosikkilauluja, kuten Elton Johnin jättihitti Can You Feel the Love Tonight, joka voitti parhaan laulun Oscar-palkinnon.

Tarkempaa tietoa Leijonakuninkaan uusioversion ensi-illan ajankohdasta ei ole kerrottu.

Leijonakuninkaan alkuperäisversio on tuottanut lähes 970 miljoonaa dollaria, mikä tekee siitä yhden kautta aikojen menestyneimmistä animaatioelokuvista.

Lähde: GQ

Lue myös:

    Uusimmat