Diplomaattipandojen kohtalo surettaa Ähtärin intendenttiä: "Lentomatka on aina valtavan kova stressi ja nukuttaminenkin riski"

Ähtärin eläinpuisto kertoo aloittavansa valmistelut pandojen palauttamiseksi Kiinaan 1:45
Ähtärin eläinpuisto kertoo aloittavansa valmistelut pandojen palauttamiseksi Kiinaan

Suuren mediahuomion saattelemana Suomeen viisi vuotta sitten saapuneet pandat saatetaan palauttaa Kiinaan. Ähtärin eläinpuiston intendentti ei ole vielä valmis jättämään Pyrylle ja Lumille jäähyväisiä.

Ähtärin eläinpuisto valmistelee uhanalaisen isopandakaksikon palauttamista Kiinaan. Syynä siihen on se, että eläinpuistolle esitetty viiden miljoonan euron avustuspakettiesitys vedettiin pois valtion lisäbudjetista.

Pandakaksikko saapui Kiinasta Suomeen venäläisellä kuljetuskoneella vuonna 2018. Lumin ja Pyryn oli tarkoitus olla Ähtärissä 15 vuoden vuokrasopimuksella. 

Pandat ovat maksaneet Ähtärin eläinpuistolle 1,5 miljoonaa euroa vuodessa, eikä tätä summaa ole puiston mukaan saatu katetuksi lipputuloilla.

"Ei voi olla kauhean yllättynyt"

Eläinpuiston intendentti Marko Haapakoski ei ole yllättynyt tapahtumien saamasta uudesta käänteestä.

– Olen pari vuotta ollut tässä hommassa, eikä tässä niin kauhean yllättynyt voi mistään olla. Pandajutussa on ollut monta erilaista tilannetta, ja tilanteet ovat muuttuneet suuntaan jos toiseen. Jollain lailla niitä osaa jo odottaa, Haapakoski kertoi MTV Uutisten haastattelussa.

Lentämisestä stressiä pandoille

Pandakaksikon lennättäminen Kiinaan olisi Haapaakosken mukaan eläimille suuri koitos.  

– Onhan se valtavan kova stressi aina tuommoinen lentomatka ja pitkät kuljetukset. Mutta eläintarhamaailmassa niitä tehdään hyvinkin yleisesti, ja kyllä ne aika hyvin yleensä onnistuvat. Siinä kuitenkin ammattilaiset työskentelevät.

Matka voi toki olla vaarallinenkin.

– Aina voi sattua vaikkapa kolareita maantieliikenteessä, ja jokainen eläimen nukuttaminenkin on aina riski, Haapakoski toteaa.

Pandojen kuljetus Kiinaan maksaisi arviolta 300 000 euroa. Eläinpuistossa pelätään, että kulut jäävät puiston maksettavaksi. 

Pandoille haluttiin myös pentuja

Pandoilla yritettiin teettää pentuja viime vuonna, mutta Lumin raskaus ei onnistunut. Haapakosken mukaan syytä siihen, miksi pentua ei tullut, ei vielä tiedetä. Hän tähdentää, että pandojen pennuttaminen ei ole yksinkertaista.

– Emme tiedä sitä, onko munasolu hedelmöittynyt, ja jos on, onko se tarttunut kohtuun tai onko tullut keskenmeno. Yleensä ottaen luonnossa on hyvin yleistä, että ensimmäiset raskaudet voivat päättyä keskenmenoon.

Haapakoski kertoo, että pandat ovat tällä hetkellä muutoin erittäin hyvässä kunnossa.

– Molemmat kasvattavat massaa ja odottelevat uutta lisääntymiskautta. 

Pandojen vuokrarahat menevät hyvään tarkoitukseen

Lahjapandat ovat olleet Ähtärissä eläinpuiston ja Kiinan metsähallinnon välisen lajiensuojelusopimuksen nojalla. 

Haapakoski muistuttaa, että Kiinalle maksettavat pandojen vuokrarahat menevät hyvään tarkoitukseen.

– Monesti on ollut puhetta siitä, että pandojen vuokra maksaa aika paljon. Sitä ei ole kuitenkaan monessa yhteydessä tuotu julki, mihin se raha käytetään.

– Vuokra käytetään noin 70-prosenttisesti suojelualueiden hoitoon ja laajentamiseen, 10 prosenttia tutkimukseen, 10 prosenttia pandasairaalaan, jossa luonnonvaraisia, esimerkiksi loukkaantuneita pandoja hoidetaan, ja loppu noin 10 prosenttia menee hallintoon, Haapakoski selvittää.

Kiinan kansainvälinen pandatoiminta on jatkunut parikymmentä vuotta.

– Vuonna 2020 Kiinassa saatiin perustettua Giant Panda Natural Park, joka on kolme kertaa suurempi kuin esimerkiksi Yellowstonen kansallispuisto Yhdysvalloissa. Sillä alueella elää 80 prosenttia maailman luonnonvaraisista pandoista.  

Haapakoski kertoo, että kyseinen Keski-Aasian vuoristoalue kuuluu käytännössä kokonaan luonnon monimuotoisuuden kannalta maailman rikkaimpiin alueisiin.

– Samalla kun me suojelemme pandan metsiä, suojelemme satoja ja satoja muitakin uhanalaisia ja endeemisiä lajeja.

– Se raha menee hyvään käyttöön, vaikka se ei jää tänne Suomeen. Luonnon monimuotoisuutta ei voi suojella vain yhden maan rajojen sisällä, vaikka toki omista lajeistakin pitää pitää huolta. Mutta se on myös kansainvälistä yhteistyötä. Pitää miettiä sitä, missä maailman tärkeimmät monimuotoisuusalueet ovat ja käyttää panostuksia myös siellä.

"Rauhallinen tunnelma"

Haapakosken mukaan eläinpuistossa on kovista uutisista huolimatta rauhallinen tunnelma.

– Ei tässä mitään paniikkia aleta lietsomaan.

Siitä, mihin pandat aiotaan tarkalleen ottaen palauttaa, ei Haapakoskella tai hänen kollegoillaan ole tietoa. 

– Se on sitten pandojen omistajan päätös, jos sellaiseen tilanteeseen joudutaan.

Minkälaiset sitten ovat intendentin omat tunnelmat, kun pandat lähtevät?

– En vielä sano, että pandat lähtevät. Tässä on monta vaihetta ennen sitä. Eläinpuiston hallituskin tekee vielä omat päätöksensä; siellä on edelleen työryhmä käynnissä. Teen täällä päivittäistä työtä eläinten parissa niin kuin ennenkin.

Lopullinen päätös mahdollisesta palauttamisesta tehdään Ähtärin eläinpuiston hallituksen kokouksessa ensi kuun lopussa.

Lue myös:

    Uusimmat