Diana tapasi miinojen uhreja Tuzlassa

Prinsessa Diana saapui perjantaina Sarajevoon kolmipäiväiselle vierailulle edistääkseen henkilömiinojen vastaista maailmanlaajuista kampanjaa.

Prinsessa Diana aloitti kolmipäiväisen Bosnian vierailunsa tapaamalla Tuzlassa 20 miinojen vammauttamaa bosnialaista perheineen. Miinojen uhrit toivoivat prinsessan voivan auttaa lisärahoituksen hankkimisessa miinojen raivaamiseen. Lisäksi Diana tapaa paikallisia vammaisten yhdistyksiä ja kuntoutuksen asiantuntijoita.

Ennen Bosniaa prinsessa Diana on käynyt tammikuussa Angolassa muistuttamassa henkilömiinojen vaaroista. Eri puolilla maailmaa sotatantereille kylvetyt miinat surmaavat tai vammauttavat joka kuukausi yli kaksi tuhatta ihmistä, monet heistä naisia ja lapsia.

Aiemmin tällä viikolla Diana kirjoitti brittiläisessä Daily Mirror -sanomalehdessä kansainvälisen henkilömiinat kieltävän sopimuksen puolesta. Kirjoituksessaan hän toivoi, että "eilisen vääryyksien ja tämän päivän tarpeiden välisellä ei-kenenkään-maalla elävien hyväksi ponnisteltaisiin tarmokkaammin".

Dianan kuhertelukuvista miljoonahinta

Italialainen paparazzi-kuvaaja sai huikeat 400 000 puntaa eli vajaat neljä miljoonaa markkaa kuvistaan prinessa Dianasta ja miljönääri Dodi Al Fayedistä yhdessä. Kuvat osti kovan kilpailun jälkeen brittiläinen sanomalehti, kertoo uutistoimsto AFP.

Paparazzi voi vielä moninkertaistaa tienestinsä myydessään kuhertelukuvat maailmanlaajuiseen levitykseen. Onkin todennäköistä, että nyt tullaan rikkomaan kaikki aiemmat ennätykset vastaavista kuvista maksetuista palkkioista.
(STT-Reuter-AFP)


Lue myös:

    Uusimmat