Mainos

Demarikansanedustaja: Peltipoliiseista tullut liikenneturvallisuutta heikentäviä sakkorysiä

SDP:n kansanedustaja ei pidä poliisin automaattisen liikennevalvonnan nykyistä mallia toimivana.

Kansanedustaja Mika Kari (sd.) on jättänyt eduskunnalle lakialoitteen poliisin automaattisen liikennevalvonnan kehittämisestä.

Kari kertoo jättämässään aloitteessa, että tällä hetkellä automaattivalvonta ei täytä kaikkia sille asetettuja turvallisuustavoitteita, vaan kameratolpista on tullut lähinnä sakkorysiä.

– Kameratolpat on useimmiten sijoiteltu liikenteen turvallisuuden ja joustavuuden kannalta epäedullisiin paikkoihin ja heikosti näkyviin. Näin ollen ne eivät lisää liikenteen turvallisuutta, vaan tuottavat lähinnä riskejä liikenteelle sekä sakkotuloja valtiolle.

Kari ehdottaa, että vaaralliset risteykset sekä alueet, joissa liikkuu paljon jalankulkijoita sekä erityisryhmiä, kuten pieniä lapsia, koululaisia ja vanhuksia, asetettaisiin etusijalle valvonnan suunnittelussa.

– Automaattisen liikennevalvonnan ainoana tarkoituksena tulee olla liikenneturvallisuuden lisääminen, ei sakkotulojen kartuttaminen valtion kassaan.

– Kameratolpat tulisi myös maalata Ruotsin mallin mukaisesti näkyviksi ennaltaehkäisevän vaikutuksen korostamiseksi, eikä yrittää naamioida niitä liikenteeltä huomaamattomiksi.

***

23:51

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.