USA, 1998. Ohjaus: Mimi Leder. Käsikirjoitus: Bruce Joel Rubin, Michael Tolkin. Kuvaus: Dietrich Lohmann. Leikkaus: David Rosenbloom. Tuotanto: Richard D. Zanuck. Pääosissa: Tea Leoni, Morgan Freeman, Robert Duvall, Vanessa Redgrave, Elijah Wood, Maximilian Schell, Alan Rittenhouse, Ron Eldard, Jon Favreau, Laura Innes, Mary McCormack, Richard Schiff, Leelee Sobieski, Blair Underwood. Kesto: 122 min.
TV-toimittaja Jenny Lerner (Tea Leoni) alkaa tutkia erään ministerin eroa virastaan uskoen saavansa selville skandaaliuutisia tämän rakastajattaresta. Virallisen selityksen eli sairaan vaimon takaa löytyy kuitenkin rakastajatarta järisyttävämpi uutinen, jota ei ole haluttu saattaa julkisuuteen. Yhdysvaltain presidentti (Morgan Freeman) pyytää Lerneria salaamaan tietonsa pariksi päiväksi, minkä jälkeen hän lupaa kertoa kansalle, mistä todella on kysymys. Lehdistötilaisuudessa presidentti sitten kertoo, että Mount Everestin kokoinen komeetta on suunnannut kurssinsa kohti maapalloa. Ja ellei USA:n ja Venäjän yhdessä rakentaman avaruusaluksen avulla saada komeetan kiertorataa muutettua, maapallo tuhoutuu dramaattisesti tai kenties kokonaan. Maailmanlopun odotus alkaa.
Katastrofielokuvat ovat viime vuosina rakentuneet totaalisten uhkakuvien ympärille. Maailmanloppukin on häämöttänyt monien taustalla, kuten viime syksyn hittielokuvassa Independence Day. Deep Impactin asenne tuhoa kotaan on vakava ja pateettisen dramaattinen. Independence Dayn humoristiset sävyt puuttuvat siitä tyystin. Elokuvan juoni on puhkikulunut. Ihmiset heittäytyvät marttyyrimaisen epäitsekkäiksi ja ehtivät vielä viimeisinä hetkinään laittaa elämänarvot merkitykselliseen järjestykseen. Jalona on parempi kuolla kuin kaunaisena. Hyvyyttä ja rohkeutta ei Deep Impactin henkilöhahmoilta puutu.
Mimi Leder aloitti uransa kuvaajana, siirtyi sitten ohjaamaan Teho-osastoa, ja teki vihdoin elokuvadebyyttinsä ohjaamalla Rauhantekijän. Lederin ohjauksessa ei ole yhtä paljon vikaa kuin elokuvan käsikirjoituksessa. Henkilökuvat ovat sangen latteita ja kliseisiä; henkilöiden ahdistus, ratkaisut tai pelastuminen eivät herätä mainittavampaa jännitettä. Kuvallisesti Deep Impact kuitenkin toimii välillä peräti hienosti. Lederillä on kuvallista silmää, minkä vuoksi loppupuolen katastrofivisiot ovat vaikuttavia. Mutta tälläkin kertaa trailerissa esitetyt hyökyaaltokohtaukset ovat elokuvissakävijöille ja televisionkatselijoille jo tuttuja. Parhaat palat on siis jo nähty mainoksissa. Kaikesta huolimatta kaupungit alleen pyyhkäisevä vesimassa näyttää isolla kankaalla hyvältä.
Deep Impactin ongelmana saattaa olla se, etteivät tekijät ole oikein osanneet valita, kallistuako suoran toiminnan vai psykologisen draaman puolelle. Keskitietä kulkeminen on johtanut jotensakin mitäänsanomattomaan lopputulokseen. Stanley Kramer ohjasi 1950-luvulla elokuvan Viimeisellä rannalla. Siinä kuvattiin muutamia ihmisiä Australian rannikolla odottamassa ydinlaskeuman aiheuttamaa hidasta ja tuskallista kuolemaa. Kramerin elokuva on edelleen tehokkaasti toimiva henkilödraama, jonka aihe on sama kuin Deep Impactin: ihmiset elelemässä viimeisiä päiviään. Kramerin elokuvan kaltainen odottelevampi kerronta olisi voinut tehdä Deep Impactistäkin tarinana paremman.
Toinen vaihtoehto olisi ollut mennä suoraan asiaan niin kuin Tulivuori-elokuvassa, jossa pääosaa näytteli alusta alkaen toiminta. Siinä ihmiskohtaloilla ei nyyhkitty eikä kenenkään tunteita yritetty psykologisoida. Muutamista kuvallisista helmistään huolimatta Deep Impact on tylsähkö draama täynnä suuria kysymyksiä vailla kiinnostavia vastauksia.
Teksti: Minna Karila
Kuvat: UIP