Danske Bankin arvio: Taantuma uhkaa Suomea ja muita länsimaita

Danske Bank arvioi, että Suomen ja muiden länsimaiden taloutta uhkaa taantuma.

Danske odottaa, että euroalue seuraa Yhdysvaltoja maltilliseen taantumaan vuoden 2023 jälkipuoliskolla. 

Työvoiman hyvä kysyntä vakauttaa kuitenkin tilannetta Suomessa, ja palkat nousevat hieman aiempaa nopeammin. Pankki arvioi, että Suomen talous kasvaa tänä vuonna 1,5 prosenttia. Maaliskuussa ennuste oli 1,7 prosenttia.

Myös valtiovarainministeriö laskee ennustetta

Valtiovarainministeriö laskee maltillisesti ennustetaan tämän ja ensi vuoden talouskasvusta. Suomen bkt:n odotetaan kasvavan 1,4 prosenttia tänä ja 1,1 prosenttia ensi vuonna.

Ministeriö ennustaa, että tänä vuonna inflaatio on keskimäärin 5,8 prosenttia. Kuluttajahintojen nousu hidastuu arvion mukaan vuoden lopulla ja on ensi vuonna keskimäärin 2,7 prosenttia.

Aiemmin keväällä ministeriö laski ennustettaan 1,5 prosenttiin. Tuolloin lähes kahden prosenttiyksikön laskun takana oli Venäjän suurhyökkäys Ukrainaan, mikä johti useiden länsimaiden Venäjälle asettamiin talouspakotteisiin. Ensi vuoden kasvuksi ennustettiin tuolloin 1,7 prosenttia.

Lue myös:

    Uusimmat