Danny laukoo Iskelmällä: "Katri Helenaa on kiinnostanut elämässään vain Katri Helena"

Danny muistelee ihmissuhteitaan Iskelmän pitkässä haastattelussa. 

Katri Helena vieraili Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmassa maaliskuussa. Jakson aikana juontaja Tuomas Enbuske yllätti tähden kysymällä hänen ja laulajakollega Dannyn välisestä suhteesta.

– En mä muista sellaista ollenkaan, totesi Katri Helena kysymykseen virnistäen, ja sai yleisön nauramaan. 

Katso video haastattelusta alta. 

Pian Katri Helena kuitenkin osoitti, että kyseessä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun hän väistelee yksityiselämään liittyviä kysymyksiä.

– Danny teki kyllä 60-luvulla hienot show’t. Hän oli todella edelläkävijä. Toivon kaikkea hyvää, hän käänsi puheen musiikkiin.

Myös Danny huomasi haastattelun, ja sitä puidaan Danny Iskelmän tekemässä henkilöjutussa, joka julkaistiin tänään torstaina. 

Maltillisena kommentoijana tunnettu Danny puhuu haastattelussa Katri Helenasta yllättävän kärkkääseen sävyyn. 

– Jos puhutaan esimerkiksi Katri Helenasta, niin häntä on kiinnostanut elämässään vain Katri Helena. Katria ovat kiinnostaneet häneen itseensä liittyvät asiat. En tiedä, että Katri olisi ketään muuta koskaan auttanut. Se ei kuulu hänen arvomaailmaansa, Danny toteaa haastattelussa.

MTV.fi tavoitti Dannyn, mutta hän ei halunnut kommentoida antamiaan lausuntoja. Katri Helenaa ei tavoitettu kommentoimaan.

Lue myös:

    Uusimmat