Näytelmämme uranuurtaja Josef Julius Wecksell koki traagisen kohtalon. Wecksellin tuotanto innoitti myös muita suomalaisia taiteilijoita.
Josef Julius Wecksellin (1838-1907) kirjallinen ura oli lyhyt, mutta hänen 24-vuotiaana kirjoittamansa Daniel Hjort on ainoa merkittävä Suomessa syntynyt näytelmä ennen Aleksis Kiven tuotantoa. Daniel Hjort on edelleen Kansallisteatterin eli entisen Suomalaisen teatterin kotimaisten näytelmien suosikkilistalla kuudentena.
Muutama vuosi Wecksellin kuoleman jälkeen kantaesitettiin Selim Palmgrenin säveltämä ooppera Daniel Hjort. Wecksellin runot puolestaan innoittivat Jean Sibeliusta: syntyi sävelet muun muassa runoon Timantti hangella.
Elää yhä näyttämöllä
Daniel Hjort on yhä elävää kirjallisuutta, vaikka maan päänäyttämöllä sitä esitettiin viimeksi juuri ennen sotia. 1900-luvun jälkipuoliskolla Helsingin, Turun ja Tampereen ylioppilasteatterit sekä muun muassa Espoon, Kouvolan ja Kuopion teatterit ovat tulkinneet Wecksellin pääteosta.
Turun kaupunginteatteri esitti vuonna 1999 Wecksellin näytelmät Kolme kosijaa ja Avioliittokeinottelija, ja sittemmin ilmestyi Emma Puikkosen Daniel Hjortin innoittama esikoisromaani Turkulainen näytelmä. Kuluvana vuonna tamperelainen Legioonateatteri esittää Ilpo Tuomarilan Yössä Gehennan, joka on traaginen komedia Kiven ja Wecksellin kuvitellusta tapaamisesta Lapinlahden sairaalassa.
Turkuun Wecksell on saanut patsaan, nimikkoseuran ja muistoportaat, Helsinkiin Wecksellintien.
Varhaiskypsä nuorukainen
Varakkaan turkulaisen tehtailijan Johan Wecksellin yksitoistalapsisessa kodissa kasvanut Josef Julius kirjoitti jo kymmenvuotiaana näytelmiä, joita hänen oma paperinukketeatterinsa esitti. Hän oli vain kuusitoista, kun hänen näytelmänsä Tre friare (Kolme kosijaa) niitti mainetta Turussa ja Helsingissä, muutamaa vuotta myöhemmin myös Tukholmassa. Näytelmä pohjaa niin sanottuun elävään tauluun, jonkalaisten spektaakkelien tiedetään noihin aikoihin olleen turkulaisten porvarisperheiden huvia.
Wecksell sai nimeä myös runoilijana. Vaikka hänen tuotteensa olivat koululaislyriikkaa, Franze'nin, Runebergin, Topeliuksen ja Heinen jäljittelyä, niissä oli jo omaleimaisuutta, usein kätkettyä ironiaa.
Wecksell pääsi ylioppilaaksi vuonna 1858, muutti Helsinkiin ja kirjoittautui yliopistoon. Runosuoni pulppusi: toveripiiri tarjosi jännitystä ja maan poliittinen elämä haasteita. Epäluuloiselle venäläiselle virkamiehistölle hän kuvasi sankareiksi vapaustaistelija Guiseppe Garibaldin ja tutkimusmatkailija G. A. Wallinin. Kielikiistaan hän osallistui puolustamalla maltillista ajattelutapaa runossa Svenskan och Finskan.
Rakkaus muusana
Rakkaus tietysti innoitti: riimi toisensa perään syntyi kaunotar Helmin kunniaksi. Turhaan. Varakkaan turkulaisen Lundströmin perheen ainoa tytär ei vastannut runoilijan viimeisten terveiden vuosien tunteisiin.
Wecksell kokeili kykyjään myös näyttelijänä. Kun ylioppilaat vuonna 1859 esittivät Ylioppilastalon hyväksi Holbergia mukailevan Antti Puurosen, hän oli mukana. Samoin hän osallistui oman näytelmänsä Två studenter på runosamling (Kaksi ylioppilasta runoja keräämässä) esityksiin.
Vuonna 1860 Wecksell julkaisi runokokoelman Valda ungdomsdikter (Valittuja nuoruudenrunoja), ja vuotta myöhemmin hän esiintyi länsisuomalaisten ylioppilaiden albumissa runosikermällä.
Kilpa sairautta vastaan
Alun alkaen Wecksellin runojen perussävy oli romanttinen: hän kaipasi rakkautta ja kaihosi kauas. Mutta ennen pitkää runoihin, joissa oli jo vapaamittaisiakin, ilmaantui synkkiä juonteita, ja lopulta ne olivat epätoivoisia purkauksia vailla selvää muotoa. Runoilija tiesi olevansa skitsofrenian merkitsemä keskiyön lapsi.
Wecksellin perheen lapset olivat perineet vanhemmiltaan monenlaista taiteellista lahjakkuutta, mutta myös hennon henkisen rakenteen. Tietoisena voimiensa rajallisuudesta Josef Julius ponnisteli valmiiksi lukiolaisena aloittamansa, Shakespearen Hamletiin vertautuvan aatedraaman Daniel Hjort. Siinä Turun linnaan ja sen väkeen heijastuu, ihmisten yksityisimpien ongelmien ohella, koko Suomen kohtalonkysymys "Kenen joukoissa seisot?" Näytelmä oli 1860-luvulla ja on yhä poliittisesti ja moraalisesti ajankohtainen.
Näytelmä kuvaa Kaarle-herttuan ja kuningas Sigismundin kannattajien välienselvittelyä Turun linnassa vuonna 1599. Päähenkilö Daniel Hjort on Jaakko Ilkan veljenpoika, jonka isän Klaus Flemingin joukot ovat surmanneet. Hän on kasvanut Flemingien kodissa ja rakastaa Arvid Stålarmin tytärtä Sigridiä. Kun hän tapaa äitinsä, joka kertoo hänelle isän ja suvun kohtalon, hän on valmis kostamaan kavaltamalla lähimpänsä. Tragedia päättyy lajityypin mukaisesti itsemurhaan ja surmatöihin. Näytelmän lopussa kirkonmies Eerikki Sorolainen kysyy: "Näinkö täytyy käydä, että maailma, iänkaikkisella matkallaan, edes tuuman verran liikahtaisi radallaan? Siis kärsimyskö pelkästään edistää maailman eteenpäinmenoa?"
Näytelmän ensi-illassa Helsingissä vuonna 1862 kirjoittaja istui katsomossa, mutta henkisesti jo poissaolevana.
Kolmen vuoden päästä kirjailija otettiin Lapinlahden sairaalaan, jossa hän kuoli 9. elokuuta 1907. Tietoa siitä, tapasiko hän Kiven, joka oli hoidettavana samassa sairaalassa 1870-luvun alussa, ei ole.
(MTV3-STT)