Cristiano Ronaldon Juventus-siirto jumissa – supertähti kertonut jo kantansa
Jalkapallon tämän hetken suurimpiin supertähtiin kuuluvaa Cristiano Ronaldoa ollaan viemässä Italiaan legendaarisen Juventuksen riveihin. Espanjalaislehden AS:n mukaan siirto on kuitenkin jämähtänyt Real Madridin takia.
Pääkuvan videolla Tulosruudun juttua muun muassa Portugalin ja Uruguayn välisestä neljännesvälieräottelusta jalkapallon MM-kisoista.
AS:n mukaan Ronaldo itse on antanut siunauksen siirrolle. 33-vuotiaan portugalilaistähden agentti tapasi Real Madridin presidentin Florentino Perezin eilen torstaina. Samassa yhteydessä tuli ilmi Ronaldon kanta siirtoon.
Espanjalaislehden tietojen mukaan Ronaldo olisi myös päässyt sopuun Juventuksen kanssa hänen palkastaan, joka olisi 30 miljoonaa euroa yhtä kautta kohden.
Tällä hetkellä siirto on kuitenkin jumissa, sillä Real haluaa Ronaldosta enemmän kuin 100 miljoonaa euroa, jonka Juventus on tarjonnut hänestä.
Ronaldon siirtosoppa on kiehunut kuumana jo alkukesän Mestarien liigan finaalista lähtien. Tuolloin Ronaldo vihjaili vahvasti sillä, että hän jättäisi Real Madridin ja siirtyisi muualle.
Samaan aikaan eri spekulaatioiden mukaan Real Madrid on vahvasti brasilialaisen supertähden Neymarin perässä.
Uusimmat
-
23:12
Ammuskelu Tukholmassa lähellä vilkasta urheilukenttää – nuori mies kuoli
-
22:15
Estonia-onnettomuuden pelastusoperaation johtaja muistelee kohtalokasta yötä: "Ei olisi uskonut, että sellaista tapahtuu"
-
22:09
Maaleja mättävä kyläseura järkyttää Espanjan jalkapalloa – nappasi La Ligan kärkipaikan Real Madridilta ja Barcelonalta
-
22:02
Sanna Marinilla jälleen uusia työkuvioita – kirjoitti sopimuksen ulkomaisen manageritoimiston kanssa
-
21:39
Kansalaisaloite Venäjän konsulaatin lakkauttamiseksi Ahvenanmaalla sai allekirjoitukset täyteen, mutta ei tule etenemään eduskunnassa
-
21:27
Liiga-ilta tarjosi kuohuttavia käänteitä – Kärpiltä dramaattinen loppu, jumboseura vaihtui
-
21:20
Artisti Pink heitti ympärileikkauksia kritisoineen katsojan ulos konsertistaan: "Tunnetko itsesi nyt hyväksi?"
-
21:19
Lakers-legenda paljasti yllättävän haaveensa – "Voisin todella harkita"
-
21:04
Koulukiusaaminen vei 15-vuotiaan Olivian hengen – äiti toivoo, että nuoria kuunneltaisiin
-
20:48
Raju taklaus pysäytti SM-liigassa – tähtipuolustaja talutettiin jäältä: "Nyt taitaa käydä pahasti"
-
20:45
Espanjan parlamentti ei kelpuuttanut konservatiivipääministeriä
-
20:30
Olli Salo poltti päreensä: Tappara iski kiistanalaisen johtomaalin – menikö tämä tuomio oikein?
-
20:16
Pelle Heikkilä näyttelee Estonia-sarjassa – lämpötila oli kuvauksissa pahimmillaan 60 astetta: "Onneksi olen suomalainen ja ollut paljon saunassa"
-
20:15
Mehiläinen: Julkisesta palvelusta ei ole apua työterveyden 3,5 miljoonan sairaanhoitokäynnin helpottamiseksi – tyrmää arvion "turhista käynneistä"
-
20:10
HJK:n nuorelta tähtikiiturilta hämmästyttävä maali – jalkapallon Suomen mestaruus ratkeamassa
-
20:05
Amber hyppäsi poikansa kaulaan jalkapallo-ottelun jälkeen ja herätti someraivon
-
20:00
Näin ilmaston roima lämpeneminen mullistaa hiihtoa Suomessa ja Lapin laskettelukeskuksissa: "Meidän on keksittävä toisia vaihtoehtoja"
-
19:55
IS: Kadonneen Rasmus Takaluoman etsinnöissä uusi käänne – poliisi aikoo tutkia "kiinnostavia" kohteita joessa tarkemmin
-
19:45
Elokuvantekijä huijasi ilmaistyövoimaa ja maalaili miljoonatuottoja – puliveivarilla oli budjetista satojentuhansien sijaan koossa vain pari tonnia
-
19:44
Kultaleijona räpeltää SM-liigassa – nyt oli selostajallakin huomautettavaa
-
Lataa lisää