Auto-onnettomuudessa aiemmin täällä viikolla kuolleet jalkapalloveljekset Diogo Jota ja André Silva haudattiin lauantaina heidän kotikaupungissaan Portugalin Gondomarissa. Hautajaisiin liittyen yksi poissaolo herätti huomiota.
Paikalle saapui muun muassa Portugalin maajoukkuepelaajia sekä Jotan viimeiseksi jääneen seuran Liverpoolin kapteeni Virgil van Dijk ja manageri Arne Slot.
Paikalla ei nähty kuitenkaan Portugalin supertähteä Cristiano Ronaldoa, jonka poissaolo on ehtinyt herättää hämmennystä eri medioiden saralla.
Lisää: Diogo Jota haudattiin – Cristiano Ronaldo loisti poissaolollaan
Ronaldon poissaolon syyksi on arveltu sitä, ettei hän halunnut kohdistaa huomiota itseensä surun keskellä. Record-lehti puolestaan arveli, että taustalla näkyi 20 vuoden takainen tapaus, jossa Ronaldo sai kuulla oman isänsä kuolemasta kesken maajoukkueleirin.
Ronaldon sisko Katia Aveiro puolusti veljeään rajulla tavalla Instagramin tarinat-osiossa.
– Kun isämme kuoli, joudimme surun lisäksi kestämään kameroita ja uteliaita ihmisiä hautausmaalla. He rikkoivat hautoja ja kiipesivät minne ikinä pääsivätkään, Aveiro aloitti, jatkaen perään:
– On häpeällistä, että TV-kanavat, erinäköiset asiantuntijat ja sosiaalinen media keskittyvät (järkevään) poissaoloon sen sijaan, että he kunnioittaisivat perhettä, joka on menettänyt kaksi veljestä, Aveiro murisi.
Ronaldo itse ei ole kommentoinut poissaoloonsa. Hän julkaisi kuolinuutisen jälkeen päivityksen Instagramissa.
– Tätä on vaikea ymmärtää. Olimme vastaikää maajoukkueen matkassa ja menit naimisiin. Haluan lähettää suruvalitteluni perheellesi, vaimollesi ja lapsillesi. Tiedän, että olet aina heidän mukanaan.
– Levätkää rauhassa, Diego ja André. Meillä on teitä ikävä, Ronaldo päätti.