Cristiano Ronaldo puhuu viimein raiskausepäilystään: "Henkilökohtaisella tasolla kaikkein vaikein vuosi"

Jalkapallotähti Cristiano Ronaldo on kommentoinut ensimmäistä kertaa julkisesti viime vuonna esiin tulleita raiskaussyytöksiä.

–  Vuosi 2018 oli henkilökohtaisella tasolla kaikkein vaikein, hän sanoi tiistaina portugalilaiselle TVI-kanavalle.

Entinen yhdysvaltalaismalli syytti Ronaldoa viime syksynä raiskauksesta, joka oli naisen mukaan tapahtunut kesällä 2009 hotellihuoneessa Las Vegasissa. Syyte kuitenkin raukesi todisteiden puutteen vuoksi tänä kesänä.

Mediatietojen mukaan Ronaldo maksoi naiselle vuonna 2010 sovittelurahan. Portugalilaistähti on kiistänyt syyllistyneensä mihinkään väärään.

–  Se sattuu, kun ihmiset kyseenalaistavat kunniasi. Se sattuu pääosin siksi, että minulla on iso perhe, puoliso ja älykäs lapsi, joka ymmärtää paljon asioita.

Ronaldo, 34, pelaa nykyisin Juventuksessa, joka aloittaa kautensa Italian Serie A:ssa lauantaina.

Lue myös:

    Uusimmat