CP-vammainen Gustav, 9, kaatui ladulle – aikuiset hiihtäjät pilkkasivat ja potkivat sauvoja

Yhdeksänvuotias Gustav joutui laturaivon kohteeksi Norjassa. Aikuiset hiihtäjät huutelivat CP-vammaiselle pojalle törkeyksiä ja potkivat tämän sauvoja. Tapauksesta kertovat muun muassa Expressen ja Aftonbladet.

Hiihtäjät kimpaantuivat ladulla hitaammin liikkuneeseen Gustaviin ja purkivat tunteensa äärimmäisellä tavalla. Gustavin äiti Camilla Fjeldheim Hovelsrud kertoo, että hiihtäjät olivat ärsyyntyneet esimerkiksi siitä, ettei ladulle kaatunut poika päässyt tarpeeksi nopeasti ylös.

Fjeldheim Hovelsrudin mukaan hiihtäjät naureskelivat Gustaville ja potkivat tämän sauvoja. He myös hiihtivät Gustavin suksien päälle ja puskivat itsensä edelle.

– Erityisen järkyttävää on se, että aikuiset ihmiset käyttäytyivät näin. Luulisi, että aikuiset olisivat osanneet lukea tilannetta ja ymmärtäneet Gustavin rajoitteet. Sen sijaan he avoimesti pilkkasivat viatonta lasta, Fjeldheim Hovelsrud toteaa Budstikka-lehdessä.

Tunnetut hiihtäjät suuttuivat

Tapaus on saanut paljon huomiota Norjassa, ja norjalaiset hiihtäjätähdet ovat osoittaneet tukensa perheelle.

– Raivostuin, kun kuulin tapahtuneesta, sanoo Therese Johaug Aftonbladetin mukaan.

– Tämä on todella surullista, eikä tällaista pitäisi tapahtua. Luonto on kaikkia varten, ja kaikilla hiihtäjillä on oikeus latuihin.

Johaugin lisäksi tuohtumuksensa on ilmaissut Astrid Jacobsen.

– Toivottavasti kyseisillä aikuisilla on huono omatunto. Hiihto on tärkeä osa norjalaista kulttuuria, ja lapset ja nuoret voivat ylläpitää sitä. Aikuisten tulisi kannustaa eikä musertaa toisia.

Gustavin äiti kertoo Expressenille, että Martin Johnsrud Sundby on lähettänyt Gustaville henkilökohtaisen videotervehdyksen ja pahoitellut hiihtäjien käytöstä.

– Gustav yllättyy takuulla. Hänen haaveensa on olla paralumilautailija, ja hän ihailee urheilijoita suuresti. Sundbyn tervehdys on hänelle varmasti todella merkityksellinen, Fjeldheim Hovelsrud sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat