Norjalaisfaneilta törkeää käytöstä kesken Frida Karlssonin haastattelun – "Ei ansaitse tulla juoppolallien pilkkaamaksi"

Ruotsin naisten viestijoukkue hiihti Planican MM-kisojen torstain kisassa pronssille. Kilpailun voittaneen Norjan kannattajat pilkkasivat kisan jälkeen kisassa vaikeuksissa ollutta Frida Karlssonia kesken haastattelun.

Norjalaiset ottivat ilon irti Ruotsin pettymykseen päättyneestä MM-viestistä. Kritiikkiä suksistaan antanut Karlsson hyytyi viestin kolmannella osuudella ja Norja sekä Saksa karkasivat kirkkaimmille mitaleille. Expressenin toimittaja Tomas Pettersson paljasti kommentissaan norjalaisfanien pilkanneen Karlssonia tämän ollessa haastattelualueella.

– Joskus et saavuta tavoitteitasi. Joskus se on syvältä,  sen vuoksi ei ansaitse tulla juoppolallien pilkkaamaksi. Norjalaisfanit saattavat näyttää hyvältä tv-kuvissa, mutta pienempi ryhmä heitä ei vakuuttanut. Se, että huutaa törkeyksiä meille ruotsalaistoimittajille on yksi asia. Se ei minua hetkauta, meidän täytyy kestää se, mutta kaikella on rajansa, Pettersson kirjoitti.

Pettersson kertoi, että Karlssonin ollessa haastattelussa katsomon reunalle oli ilmestynyt vanhempia norjalaismiehiä, jotka pilkkasivat melkein kyyneliin murtunutta Karlssonia. 

– Minun täytyy henkilökohtaisesti onnitella Norjaa kiistämättömästä ykköstilasta noloimpien fanien kategoriassa. Neuvo tulevaisuuteen. Raitistukaa. Kasvakaa ikuisiksi. Jos se ei sovi teille, voit olla mukava ja jäädä kotiin vuonojesi luokse. Me pärjäämme hyvin ilman teitä, Pettersson totesi.

Norjalaisten vahingonilo sai jatkoa maan sponsoribussin luona, jossa soi ruotsalainen musiikki ja norjalaisfanit lauloivat katsomossa "Heja Sverige!". 

– Se kuulostaa hiukan surulliselta. Meidän tulee kuitenkin sopeutua tilanteeseen, ruotsalaisvalmentaja Stefan Thomson sanoi.

Ruotsin avausosuuden hiihtänyt Emma Ribom totesi, että norjalaisilla on oikeus olla iloinen onnistuneen viestin jälkeen. Hänellä oli myös viesti norjalaisfaneille.

– He olisivat voineet pitää äänitasot matalammalla, sillä se oli jo melkein ärsyttävää. He voivat kuitenkin olla iloisia tänään, Ribom totesi.

Ruotsin pronssisen mitalin huimalla loppukirillään varmistanut Maja Dahlqvist antoi piikkiä norjalaisten suuntaan.

– Kyllä, se on ehkä hyvä lajille, jos joku muu kuin Ruotsi voittaa, Dahlqvist sanoi.

Katso alta suomalaishiihtäjien kommentit kisan jälkeen.

Krista Pärmäkoski kommentoi loppukirikamppailua: "Oli varmasti ainoa tapa hänelle ratkaista se" 2:03

Johanna Matintalo hiihti mainion avausosuuden viestissä: "Tunsin kisan aikana, että tänään on hyvä päivä" 1:56

Kerttu Niskaselta paljonpuhuvaa tekstiä MM-viestistä: "Hapoilla sai olla koko ajan" 2:48

Eveliina Piipon jalat eivät kantaneet maalissa – "Viimeinen kilometri aika hirveätä" 1:13

Lue myös:

    Uusimmat