Conor McGregorilla huikea sekuntipalkka pikatyrmäyksestä – nyt riittää rahaa oikeudenkäynteihin

Irlantilainen UFC-tähti Conor McGregor sai muikean korvauksen Donald "Cowboy" Cerronen tyrmäämisestä. Ura ja ansiot ovat nyt hyvässä nousussa. 

Irlantilaistähti hoiteli hommansa 40 sekunnissa. Tietojen mukaan McGregor kuittasi ottelusta 80 miljoonaa dollaria (72 miljoonaa euroa), mikä tarkoittaa, että hänen sekuntipalkkansa oli kaksi miljoonaa dollaria (1,8 miljoonaa euroa). 

Cerrone sen sijaan sai koko ottelusta saman verran kuin McGregor, kaksi miljoonaa dollaria. 

"Juhlin ja puhun perheen kanssa"

Voitto teki hyvää McGregorin uralle, sillä hän oli yli vuoden ottelematta. Hän hävisi vuonna 2018 käydyssä ottelussa kevyen sarjan ottelijalle Khabib Nurmagomedoville.

McGregor sanoi, että hän pitää nykyisestä painoluokastaan. 

– Aion juhlia ja puhua perheeni kanssa ennen salille menoa, hän kertoi CBC:n jutussa. 

McGregorin ura on ollut pitkään alamäessä. Hän kertoi lopettavansa vapaaottelun viime vuonna, mutta palasi takaisin. Hän sai tuomion miehen pahoinpitelemisestä ravintolassa ja fanin puhelimen rikkomisesta. 

Irlantilainen on rikostutkinnan kohteena, kun nainen väittää hänen pakottaneen seksuaaliseen tekoon. Virallista syytettä ei ole vielä nostettu. 

Lue myös:

    Uusimmat