Mainos

CNN: Valokuvaaja joutui kuolevien lasten keskelle Syyriassa - laittoi kameran sivuun ja alkoi auttaa uhreja

Syyrialainen valokuvaaja ja aktivisti Abd Alkader Habak oli lauantaina paikalla, kun räjähdys ravisteli syyrialaiskylistä evakuoituja ihmisiä kuljettanutta linja-autosaattuetta.

CNN:n mukaan räjähdys tyrmäsi Alkaderin hetkeksi. Herättyään hän löysi itsensä kuolevien ja vaikertavien ihmisten keskeltä.

– Näky oli hirvittävä, etenkin kun lapset tekivät kuolemaa edessäni. Päätimme kollegojen kanssa laittaa kamerat sivuun, ja aloittaa haavoittuneiden pelastustyöt, hän kertoo CNN:n haastattelussa.

Ensimmäinen hänen tarkastamansa lapsi oli jo kuollut. Seuraavaksi Abd Alkader Haba löysi nuoren pojan, joka sinnitteli vielä hädin tuskin elossa. Alkader nappasi pojan mukaansa ja lähti juoksemaan kohti ambulanssia pidellen sekä poikaa että kameraansa käsivarsillaan.

Habak arvioi CNN:lle, että poika oli ehkä 6 tai 7 vuotta vanha. CNN:n uutisessa näkyy tapahtumapailta otettu valokuva, missä surun murtama Alkader Habak itkee erään uhrin vierellä.

CNN:n mukaan itsemurha-iskussa kuoli yhteensä 126 ihmistä. Uhreista 68 oli lapsia.

– Se mitä kollegani ja minä näimme, on jotakin sanoinkuvaamatonta, Habak kertoo.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.