CNN: USA:n johtaman liittouman iskuissa kuollut todennäköisesti ainakin 229 siviiliä

Yhdysvaltain johtaman liittouman julkaiseman raportin mukaan liittouman tekemissä iskuissa Irakissa ja Syyriassa on kuollut yhteensä todennäköisesti ainakin 229 siviiliä.

Asiasta uutisoivan CNN:n mukaan luku voi vielä nousta merkittävästi riippuen kesken olevien tutkintojen lopputuloksista.

Käynnissä on muun muassa tutkinta siitä, kuoliko ainakin kymmeniä siviilejä liittouman viime kuussa Mosulissa tekemissä iskuissa. Tiedot mahdollisista iskuista ja siinä surmansa saaneiden määrästä ovat olleet epäselviä. Liittouma aloitti tutkinnan asiasta sen jälkeen, kun tiedot mahdollisista siviiliuhreista tulivat ilmi.

Asiaa CNN:lle aiemmin tällä viikolla kommentoineen irakilaisen terveysviranomaisen mukaan raunioista on löytynyt 112 ihmisen ruumiit siltä alueelta, johon liittouman ilmaiskujen on väitetty osuneen.

CNN:n mukaan lisäksi parhaillaan arvioidaan 43 raportin paikkaansa pitävyyttä. Siviilien kuolemia koskevista raporteista 23 on Irakista ja 20 Syyriasta.

Yhdysvaltain johtama liittouma aloitti ilmaiskut äärijärjestö Isisiä vastaan vuonna 2014. Liittouma kertoo viikonloppuna julkaisemassaan raportissa tehneensä vuoden 2014 elokuun ja vuoden 2017 helmikuun välisenä aikana reilut 18600 iskua.  

Lue myös:

    Uusimmat