CNN: Trump Jr:n ja venäläisasianajajan tapaamiseen osallistunut kahdeksas henkilö tunnistettu

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin vanhimman pojan ja venäläisasianajajan väliseen tapaamiseen Trump Towerissa osallistui myös Ike Kaveladze, joka on kiinteistökehitysyhtiö Crocus Groupin vanhempi varapääjohtaja.

Asiasta uutisoivan CNN:n mukaanIke Kaveladzen asianajaja Scott Balber vahvistaa Kaveladzen osallistuneen tapaamiseen. 

Balberin mukaan Kaveladze osallistui tapaamiseen siinä ymmärryksessä, että hän olisi venäläisasianajaja Natalia Veselnitskayan tulkki, sillä Veselnitskaya ei puhu englantia. Balberin mukaan Kaveladze huomasi vasta tapaamisessa, että Veselnitskayalla olikin tulkki mukanaan.

Balberin mukaan Kaveladze on pitkäaikainen Yhdysvaltain kansalainen, joka puhuu sujuvaa venäjää, eikä hänellä ole koskaan ollut mitään kytköksiä Venäjän hallitukseen.

Kaveladze muistaa, että tapaamisessa keskusteltiin Yhdysvaltain Venäjälle asettamista pakotteista ja Venäjän vastapakotteista, Balber kertoo.

Crocus Group on kiinteistökehitysyhtiö, jota johtaa venäläinen oligarkki Aras Agalarov.

Trump Jr. on kuvaillut tapaamista turhaksi 

Tapaaminen pidettiin viime vuoden kesäkuussa. Donald Trumpin poika Donald Trump Jr. suostui tapaamaan Veselnitskajan saatuaan tiedon, että tällä voisi olla demokraattien presidenttiehdokasta Hillary Clintonia vahingoittavaa tietoa ja että Venäjän hallinto halusi auttaa Trumpin kampanjaa.

Trump Jr:n mukaan tällaista tietoa ei kuitenkaan saatu ja tapaaminen oli turha.

Moni amerikkalainen oikeusoppinut on katsonut Trump Jr:n rikkoneen lakia jo suostumalla tapaamiseen Venäjän valtion edustajaksi kutsutun henkilön kanssa.

Kohun aiheuttaneeseen tapaamiseen on aiemmin kerrottu osallistuneen Donald Trump Jr:n ja asianajaja Natalia Veselnitskajan lisäksi silloinen Donald Trumpin kampanjapäällikkö Paul Manafort, presidentin vävy ja nykyinen neuvonantaja Jared Kushner, tapaamisen järjestänyt julkaisija Rob Goldstone sekä nykyään lobbarina toimiva venäläis-amerikkalainen Rinat Ahmetshin, jolla epäillään olevan edelleen yhteyksiä Venäjän tiedustelupalveluihin.

Lue myös:

    Uusimmat