Mainos

CNN: Ivanka Trump joutuu todistamaan kenkiä koskevassa oikeusjutussa

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tytär Ivanka Trump joutuu antamaan todistuksen kenkien suunnittelua koskevassa oikeusjutussa, uutisoi CNN.

Asiasta päätti liittovaltion tuomari viime viikon lopulla. Ivanka Trumpin asianajaja oli vedonnut muun muassa erikoisolosuhteisiin perustellessaan, miksei hänen asiakkaansa tarvitsisi todistaa. Todistuksen antaminen veisi Ivanka Trumpin huomiota pois tehtävistään Valkoisessa talossa, asianajaja perusteli.

Italialainen kengänvalmistaja haastoi Ivanka Trumpin ja tämän yhtiön viime vuonna oikeuteen. Kengänvalmistaja on väittänyt, että Ivanka Trumpin yhtiö kopioi valmistajan suunnitteleman kengän.

Myös isänsä neuvonantajana nykyisin toimiva Ivanka Trump luopui rooleistaan yhtiössään hieman ennen kuin Donald Trump nousi Yhdysvaltain presidentiksi.  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.