Christina ehti ravata lääkärissä 11 vuoden ajan ennen diagnoosin selviämistä – oli sairastanut Parkinsonin tautia jo parikymppisestä asti

Tällaisia ovat rintasyövän oireet 2:07
Ei aina kyhmy – tällaisia ovat rintasyövän oireet

Christina kävi eri lääkäreillä yli vuosikymmenen ajan ennen kuin sai oikean diagnoosin. Koronakevät toi mukanaan jälleen uuden yllätyksen, kun Christinalta löytyi rintasyöpä.

Christina Korines, 35, sai oikean diagnoosin vasta vuosikymmenen yrittämisen jälkeen. Hänellä diagnosoitiin Parkinsonin tauti, jota aiemmin pidettiin mahdottomana hänen ikäiselleen ihmiselle, kertoo Health-sivusto.

Oireet pelästyttivät

22-vuotias Christina oli vuonna 2006 autossa poikaystävänsä kanssa, kun he kuulivat outoa rapinaa. Poikaystävä, Nick, ajoi tien sivuun tutkiakseen asiaa; sitten pari huomasi, että ääntä piti Christinan jalka.

– Katsoin ja tajusin, että jalkani löi auton oveen. Pelästyin, mutta olin varma, että mikä tahansa saikin jalkani liikkumaan, menisi ohi. Ajattelin, että se johtuu hermoista.

Paranemisen sijaan Christina kuitenkin alkoi kokea lisää oireita: hän työskenteli apulaisopettajana koulussa, muttei enää kyennytkään pitelemään saksia ja leikkaamaan kuvioita paperista.

– Tuossa vaiheessa huolestuin. Varasin ajan omalääkärilleni. Lääkärini sanoi, että vaikutti siltä, että minulla on paljon ahdistusta, ja hän ohjasi minut psykiatrille.

Lääkäri totesi, ettei "nuorella Christinalla" voi olla Parkisonin tautia

Christina luotti lääkärinsä arvostelukykyyn. Hän sai ADHD-diagnoosin ja lääkkeet, vaikka kokikin, ettei diagnoosi oikeastaan sovi häneen.

Christina kertoo tarinansa. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

– Ja sitten, vain muutaman kuukauden lääkkeiden syömisen jälkeen, vapina, joka vaikutti vain kehoni oikeaan puoleen, paheni pahenemistaan. Psykiatrini käski minun käydä tapaamassa neurologia. Olin peloissani, joten viivyttelin.

Lopulta Nick, jonka kanssa Christina oli nyt kihloissa, kehotti häntä varaamaan ajan. Christinalla epäiltiin MS-tautia, mutta sitä ei tutkimuksissa löydetty.

– Tuolloin lääkäri viittasi nuoreen ikääni ja vitsaili, ettei minulla mitenkään voi olla Parkinsonin tautia, Christina sanoo.

Lääkärin mukaan Christina oli aivan liian nuori taudin puhkeamiselle; hänen mukaansa olisi varsinainen ennätys, että Christina olisi sairastunut parikymppisenä.

– Tuon jälkeen jätin asian sikseen muutamaksi vuodeksi. Minulla oli edelleen oireita, mutta olin väsynyt siihen, että lääkärit ohittivat minut, ja päätin vain käsitellä asiaa itsekseni.

"Minulla oli vastasyntynyt ja olin kauhuissani"

Christina meni naimisiin ja sai lapsen. Synnytyksen jälkeen oireet kuitenkin pahenivat: hän ontui ja raahasi oikeaa jalkaansa.

Christina palasi jälleen MS-tautitutkimuksiin, joissa ei vieläkään löytynyt mitään. Lääkäri kuitenkin osasi nyt epäillä Parkinsonin tautia.

– Hän halusi tehdä kokeen, joka vaatisi, etten imetä lastani 48 tuntiin, koska kokeeseen liittyi pistos. Minulla oli vastasyntynyt ja olin kauhuissani.

Christina ei suostunut testiin. Hän vaihtoi lääkäriä, ja toinen asiantuntija antoi aivan erilaisia ohjeita: Christina sai ohjeeksi joogata ja "harrastaa paljon seksiä" ahdistuksensa vähentämiseksi.

Christina oli turhautunut, muttei jaksanut enää kyseenalaistavia lääkäreitä. Hän päätti jatkaa elämäänsä.

"Itkin hysteerisesti"

Perheeseen syntyi toinen tytär. Oireet pahenivat: Christina alkoi kaatuilla, hänen puhekykynsä huononi ja hajuaistikin katosi.

– Yksi päivä Nick tuli kotiin ja sanoi: "Chris, talo haisee, luulen, että vauva kakkasi. Etkö haista sitä?" En haistanut mitään. Romahdin. Itkin. Hoin, ettei oloni tunnu hyvältä. Jalkani eivät tunnu hyviltä, Christina muistaa.

Parkinsonin tauti on liikehäiriösairaus, johon liittyy esimerkiksi vapinaa, hitautta ja lihasjäykkyyttä. Se etenee hitaasti ja alkaa tavallisesti 50–70-vuoden iässä. Tauti johtuu keskiaivojen alueen hermosolujen vähittäisestä tuhoutumisesta, jonka syytä ei tiedetä.

Lähde: Terveyskirjasto

Lopulta Nick ja Christina päättivät tutkia Parkinsonin taudin mahdollisuutta. Christina hakeutui spesialistin puheille lokakuussa 2017. Siellä Christina sai viimein tietää, että hänellä on varhain alkava Parkinsonin tauti. Se aiheuttaa motorisia oireita yleensä 21–45-vuotiaana.

– Itkin hysteerisesti. Olin kauhuissani. Mutta lääkärini sanoi: "Tämä ei tapa sinua, se ei lyhennä elämääsi. Elämäsi laatu tulee vain olemaan erilainen. Christina, sinulla on ollut tämä jo 22-vuotiaana. Olet taistellut tätä vastaan 11 vuotta omillasi. Yritetään helpottaa elämääsi", Christina kuvailee.

Lääkkeet auttaneet

Hän sai tilaansa lääkityksen. Lääkkeiden avulla hän voi esimerkiksi kävellä jopa kaksi tuntia ilman, että ontuu. Muutkin oireet ovat lieventyneet, ja Christina voi taas treenata ja nauttia elämästä.

– Tasapainoni on parempi, voin puhua kovempaa, hajuaistini tulee takaisin. Kaikki asiat, jotka Parkinson vei pois, saavat armonaikaa, Christina kuvailee.

Syöpä löytyi koronakeväänä

Christina kertoi tarinansa Health-lehdelle joulukuussa 2019. Koronakevät 2020 toi kuitenkin mukanaan uuden muutoksen: Christina oli jo pitkään tuntenut kutinaa rinnassaan, ja eräänä päivänä suihkussa seisoessaan hän löysi rinnastaan kyhmyn.

– Kasvoistani meni kirjaimellisesti tunto, kun tunsin sen, ja halusin lääkäriin heti samana päivänä, Christina kuvaa Facebookissa

Päätös hakeutua lääkäriin kannatti. Tammikuussa rinnasta löytyi tutkimuksissa kolme kasvainta, joista yksi oli pahalaatuinen. Leikkauksessa Christinan molemmat rinnat poistettiin helmikuussa. Hän käy vielä syöpähoidoissa.

Christina. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Anoo ottamaan koronaviruksen vakavasti

Maaliskuussa Christina kertoi joutuvansa huolehtimaan paitsi syöpähoitojen vaikutuksista hiuksiinsa ja immuunijärjestelmäänsä, myös uudesta koronaviruksesta.

– Menetän naisellisuudestani viimeisetkin vielä jäljellä olleet rippeet sen lääkkeen vuoksi, jonka pitäisi suojella tulevaisuuttani ja antaa tarpeeksi aikaa, jotta toivottavasti saisin nähdä tytärteni kasvavan. Mutta nyt minun täytyy huolehtia viruksesta samalla, kun käyn hoitoja läpi, nainen kirjoitti.

– Anon teitä kaikkia, ottakaa tämä vakavasti. Jos ette itsenne vuoksi, minun vuokseni.

Lue myös:

    Uusimmat