Supersuosittu räppäri Cheekin ensimmäinen loppuunmyyty jäähallikeikka pitää sisällään huiman määrän yllätysvieraita.
Räppäri Cheekin keikka Helsingin jäähallissa on juuri alkamassa. Suostittu räppäri kertoi MTV3:lle ennen keikkaa, että luvassa on noin kahden tunnin konsertti, joka pitää sisällään ainakin 26 biisiä. Keikalla nähdään lavalla Cheekin lisäksi useita yllätysvieraita.
– Mulle tämän illan teema oli se, että kaikki, kenen kanssa olen tehnyt musiikkia, olisi paikalla. Sitä kohti lähdettiin tulemaan ja aika hienosti onnistuttiin saamaan kaikki, ketkä ovat olleet mukana biiseissäni, Cheek kertoi ennen keikkaa.
Lavalla tullaankin näkemään varsinainen tähtikaarti.
– Jukka Poika, Elastinen, Sami Saari, Jari Sillanpää ja Jonne Aaron, Cheek luettelee muutamia vierailijoita.
Keikalla on luonnollisesti mukana myös räppärit TS ja Brädi, jotka kuuluvat Cheekin kanssa räp-ryhmä herrasmiesliigaan, joka on kiertänyt Cheekin mukana keikoilla kymmenen vuoden ajan.
(MTV3)
Uusimmat
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
00:01
Kysely: Suomalaisten epäluottamus poliitikkoja kohtaan lisääntynyt
-
23:54
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:50
Leijonia jätettiin lisää – tällaiset asemat Suomella on nyt
-
23:16
Saksassa kuohuu EU-vaalien alla: Poliitikkoja vastaan useita hyökkäyksiä, laitaoikeiston noususta tuli keskeinen teema
-
Lataa lisää