Charles julistettiin virallisesti Britannian kuninkaaksi – näillä sanoilla kuningas valmistautui ottamaan vastaan kruunun

Britanniassa Charles on julistettu tänään virallisesti uudeksi kuninkaaksi. Julistaminen tapahtui Lontoossa St. Jamesin palatsissa järjestetyssä seremoniassa puoliltapäivin Suomen aikaa. Kuninkaan hallitsijanimi on Charles III.

– Olen syvästi tietoinen tästä suuresta perinnöstä ja valta-aseman painavista velvollisuuksista, jotka nyt ovat minulle siirtyneet, Charles sanoi puheessaan ennen valansa vannomista.

– Ottaessani vastaan nämä velvollisuudet pyrin seuraamaan innoittavaa esimerkkiä, joka minulle on annettu, kuningas jatkoi viitaten edesmenneeseen äitiinsä, kuningatar Elisabetiin.

Seremoniassa olivat mukana muun muassa Britannian pääministeri Liz Truss ja kaikki elossa olevat entiset pääministerit.

Charlesin seurassa olivat myös hänen vaimonsa, kuningatarpuoliso Camilla, ja hänen vanhin poikansa, kruununprinssi William.

Seremoniassa kerrottiin muun muassa kuningattaren kuolemasta, kunnioitettiin aiempaa hallitsijaa ja ilmaistiin tuki uudelle kuninkaalle.

– Äitini antoi esimerkin elämän mittaisesta rakkaudesta ja epäitsekkäästä palveluksesta perheellemme, kuningaskunnallemme sekä laajemmalle kansakuntien joukolle, Charles sanoi.

– Hänen valtakautensa oli vertaansa vailla niin pituudessa, omistautumisessa kuin kiintymyksessäkin. Surumme keskellä kiitämme häntä mitä uskollisimmasta elämästä.

Charles lausui myös valan, jossa hän vannoi suojelevansa Skotlannin kirkkoa. Perinne on peräisin jo 1700-luvulta.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja