USA 2001. Ohjaus: Larry Clark. Käsikirjoitus: Zachary Long (alias David McKenna). Kuvaus: Steve Gainer. Leikkaus: Andrew Hafitz, Brent Joseph. Lavastus: Linda Burton. Tuotanto: Jordan Gentner, Chris Hanley, David McKenna, Don Murphy, Fernando Sulichin. Pääosissa: Brad Renfro, Nick Stahl, Rachel Miner, Bijou Phillips. Kesto: 111 min.
Ohjaaja Larry Clark ja käsikirjoittaja Harmony Korine tekivät viime vuosikymmenen puolivälissä Amerikkaa kuohuttaneen ja eurooppalaisia vahvasti kiinnostaneen nuorisokuvauksen Kids, jossa teinien vastuuton meininki levitti hiv-virusta kuin flunssaa ja joka rätki katsojansa silmille nuorten näyttelijöiden upeasti tulkitsemana niin todenmakuista vetelehtimistä, että murtaessaan Hollywoodin ylivaltaa leffa samalla sai peräänsä amerikkalaiset holhousjärjestöt. Kids otti kantaa levittämällä kaiken katsojan eteen, jättämättä porsaanreikiä tai helppoja samaistumisen kohteita.
Sittemmin Harmony Korine on jatkanut omalaatuista elokuvauraansa ohjaajana ja tehnyt kaksi omintakeista leffaa, Gummon (1997) ja julien-donkey boyn (1999), jotka molemmat on nähty Suomessa Rakkautta & anarkiaa festareilla. Larry Clark taas jatkaa lähempänä mainstreamia, mutta edelleen tinkimättömänä tarinankertojana. Tämän vuoden R&A-festareilla niin ikään ensi-iltansa saanut Bully on miehen paluu teinien maailmaan, säälimätön ja harvinaisen todenmakuinen kertomus huumeilla päätään pehmittävistä teinilorvailijoista, jotka hoitavat itsensä ojasta allikkoon.
Tositarinaan perustuvaan Jim Schutzen:n kirjaan pohjaavan leffan rakastava pariskunta Marty (Renfro) ja Lisa (Miner) tapaavat tötsyjen jälkeisillä iltapäiväorgioilla ja alkavat lorvailla kimpassa. Martyn kaveri Bobby (Stahl) on koulukiusaajan prototyyppi, kaikkia läheisiään halveksiva egomaanikko, joka potkii Martya päähän ja kaaataa naiset vaikka väkisin. Marty ja Lisa päättävät ottaa Bobbyn hengiltä, paska jätkä kun on. Mukaan värvätään hapolla terapoitua lähipiiriä ja punotaan muka vedenpitävä suunnitelma.
Kuten Kidsin tapauksessa, Bullyn nuoria seuraa ensin ällistyneenä ja jotenkin surkuhuvittuneena. Teinit notkuvat joutilaina päivät pitkät, ajelevat avoautoillaan pitkin lähiöitä, polttavat ruohoa, vetävät happoa ja naivat toisiaan. Kynnystä seksille ei ole ja kaikki toiminnan mallit on revitty joko porno- ja toimintaelokuvista tai sitten gangsta-rap-sanoituksista. Sitten mukaan kuin varkain ilmestyy hillitön suspense-tarina; mitä tyhmyytensä joukossa tiivistäneiden nuorten murhasuunnitelmalle mahtaa käydä? Katsoja kieriskelee totaalisessa samaistumisen nokkospuskassa; kaikki leffan tyypit ovat luotaantyöntäviä eri syistä. Voiko näistä pitää kenestäkään? Ja silti tarinan kehittymistä seuraa silmä kovana. Katsoja on voimaton uudenlaisen fiktiivisen todellisuuden edessä, fiktion joka muistuttaa todellisuutta jo ehkä liikaakin.
Clarkin leffa on kuitenkin lopunperin opetuselokuva, Disney-leffa potenssiin sata. Syyttävillä sormilla ei osoitella, mutta elokuvan esittämistä seurauksista voi vetää johtopäätöksiä myös syihin. Leffan on tarkoitus potkia näkijäänsä perseelle, mutta jaloilleen se ei ketään nosta. Asiat on itse kunkin tajuttava.
Myös itse elokuvassa sivuosan vetävän Larry Clarkin henkilöohjaustaidot ovat ilmiömäisiä. Nuoret näyttelevät vaikeat, rohkeat ja voimakasta tunnekirjoa ilmentävät roolinsa luonnollisesti ja tiukasti. Kameroilla ja kuvilla ei kikkailla puoleen eikä toiseen, joten katsoja saa silmilleen taatusti täyden latauksen lähiöhelvettiä.
Bully herättää ja kiskoo ajatukset esille, piti siitä sitten tai ei. Joka tapauksessa se on tärkeä siivu nykyaikaa, jossa vastuu, moraali ja ihmisarvo ovat katoavaa kansanperinnettä.
Teksti: Jari Rantala
Kuva: Cinema Mondo