Bukowski ei myy tsaarin kalustoa

Venäjän viimeiselle keisariperheelle kuulunutta kalustoa ei myydä Bukowskin huutokaupassa Helsingissä.

Bukowskin tiedotteen mukaan kaluston omistajuudesta kiistelevät osapuolet eivät ole päässeet yksimielisyyteen kaluston myynnistä. Näin ollen huonekalut vedetään kokonaisuudessaan pois kansainvälisen keväthuutokaupan ohjelmistosta.

Suomesta löytynyt hopeoitu 11-osainen kalusto on peräisin Pietarin Talvipalatsista, Venäjän keisarinna Aleksandra Fjodorovnan yksityisen puolen Hopeisesta salongista.

Venäläismaalaus eilisen kallein ostos

Venäläisen taiteilijan Konstantin Koroninin maalaus vaimostaan oli eilen illan suussa alkaneen huutokaupan kallein ostos. Taulu huudettiin 250 000 eurolla.

Bukowski aloitti kahden päivän kaupan teon tauluilla. Mukana oli koko huutokaupan arvokkaimmaksi listattu esine, venäläisen merimaalarin Aivazovskin työ, jonka aiheena on Turkin ja Venäjän sota.

Hinta taululle oli haarukoitu 275 000-350 000 euroon. Sumuinen merinäkymä, jossa venäläinen alus hinaa valloittamaansa turkkilaislaivaa, ei mennyt kaupaksi.

Katariina Suuren pyssy myynnissä

Tänään jatkuvassa huutokaupassa erikoisin esine on Katariina Suuren piilukkohaulikko vuodelta 1791. Aseen pähkinäpuinen, hopeaupotuksin koristeltu tukki ja kultakoristeltu piippu ovat ajan hengen mukaisia.

Enemmänkin on erikoista, että haulikko on takaaladattava, mikä oli Katariinan aikaan ihme. Takaaladattavat haulikot tulivat käyttöön laajemmin vasta sadan vuoden kuluttua siitä, kun aseseppä Gavrila Permjakov valmisti pyssyn Katariinalle.

Ruotsalaiseen kenraaliin Johan Christoffer Tottiin yhteisillä metsästysretkillä mieltynyt tsaari Paavali I poimi Katariinan aseen keisarillisesta varushuoneesta ja lahjoitti sen Tollille ystävyyden osoituksena.

Nyt myyntiin tuleva ase on kulkenut Tollin suvussa. Se löytyi Suomesta kuten muutkin venäläiset arvotavarat, joita Bukowski myy. Hintapyyntö haulikosta on 90 000-100 000 euroa.

Lue myös:

(13.5.2009)

Lue myös:

    Uusimmat