Brysselin suuroperaatiossa armeijakin mukana: Kuusi pidätetty

Brysselissä on pidätetty kuusi ihmistä suuressa poliisioperaatiossa, kertovat belgialaissyyttäjät.

Kolme epäillyistä otettiin kiinni yleisen syyttäjän "toimiston oven ulkopuolelta" Brysselin keskustassa, kuvaili syyttäjän edustaja Eric van der Sypt. Syyttäjänvirasto sijaitsee aivan Brysselin keskustassa.

Kaksi muuta epäiltyä otettiin kiinni muualla kaupungissa ja yksi Jetten alueella, syyttäjät kertovat. Aikaisemmin muun muassa BBC uutisoi, että osa pidätyksistä tehtiin Schaerbeekin alueella. Uusimpien tietojen mukaan alueella ei kuitenkaan ole tehty pidätyksiä vaan poliisitutkintaa.

Pidätettyjen henkilöllisyydestä ei ole kerrottu julkisuuteen. Heidän mahdollisista syytteistään ja vangitsemisesta päätetään myöhemmin.

Viranomaiset ovat Brysselissä etsineet kaupungin metrossa ja lentokentällä tapahtuneisiin terrori-iskuihin mahdollisesti liittyviä henkilöitä. Ainakin kaksi turvakamerakuvista tunnistettua epäiltyä on yhä pakosalla.

Brysselissä poliisi jatkaa yhä terrorisminvastaista operaatiota, johon kuusi pidätystä liittyvät. Guardian-lehden mukaan Schaerbeekissä on jatkettu ratsioita. Paikalla on poliisin erikoisjoukkoja ja teitä on suljettu. Myös Jetten ja Brysselin keskustan alueella on jatkettu tutkintaa. Alueilla on paikalla muun muassa poliisin helikoptereita. 

La Liberte -lehden mukaan Schaerbeekissa armeija on avustanut poliisia operaatiossa.

Lue myös:

    Uusimmat