F1-tähti Kimi Räikkösen perheen kodista ei hulppeutta puutu.
Brittiläinen tabloidilehti The Sun julkaisi keskiviikkona jutun suomalaisen F1-kuski Kimi Räikkösen ja hänen perheensä hulppeasta Sveitsin kodistaan. Artikkelissa kuvaillaan, kuinka perhe nautiskelee luksuselämästä. Jäämiehen omaisuuden kerrotaan olevan lähes 180 miljoonaa euroa.
Räikkösten perheen asunto on lähes 24 miljoonan euron arvoinen. Artikkelissa verrataan, kuinka talo on kuin James Bond -elokuvien pahiksen koti luodinkestävine ikkunoineen.
Lue myös: Minttu Räikkönen paljastaa Me Naisille, onko varallisuus muuttanut häntä – kertoi samassa yllättävän faktan synnytyksestään
Sveitsin kodin lisäksi perheellä on kolme kotia Suomessa, sekä kiinteistöt Dubaissa sekä Thaimaassa. Suurimman osan ajastaan perhe viettää kuitenkin Zürichin kodissaan.
Räikköset ostivat talon vuonna 2009 hieman yli 20 miljoonalla eurolla. Asunto sijaitsee pienessä Baarin kylässä ja talo on nimeltään suomeksi Villa Perhonen.
– Etsimme viisi vuotta tonttia, johon voisimme rakentaa kodin. Sitten löysimme Villa Butterflyn, joka oli valmis muutettavaksi, ja joka oli jo nimetty valmiiksi, Räikkönen on kertonut.
Kodissa on lähes 300 neliömetriä. Kodissa on kaksi uima-allasta, niin sisällä kuin ulkona. Rehevästä puutarhasta on näkymä Zug-järvelle, jonka taustalla siintää alpit. Kaiken kukkuraksi talossa on luodinkestävät lasit.
