Britit juhlivat kuningatar Elisabetin valtakautta

Britanniassa on tänään aloitettu neljä päivää kestävä juhla kuningatar Elisabetin 50-vuotisen valtakauden kunniaksi. Luvassa on kansanjuhlia, konsertteja ja paljon muuta

Kuningatar Elisabet II on ollut Britannian valtaistuimella 50 vuotta, ja nyt on suuren juhlan aika. Buckinghamin palatsissa järjestetään tänään klassisen musiikin konsertti, jonka 12 000 pääsylippua arvottiin yli kahden miljoonan arpajaisiin osallistuneen kesken.

Riemua ja juhlavapaata sekä kouluista että töistä kestää tiistaihin saakka. Eri puolilla maata järjesetään kansanjuhlia ja kaupoissa myydään muistoesineitä huimaa vauhtia. Maanantaina Buckinghamin palatsin pihalla on rockkonsertti, jonka esiintyjälistaan kuuluvat mm. Sir Paul McCartney ja Irlannin ehkä tämän hetken menestynein yhtye The Corrs.

Nekin, joilla ei ollut onnea pääsylippuarpajaisissa, voivat nauttia konserteista palatsin ulkopuolelle pystytettyjen suurten tv-ruutujen välityksellä.

Kaikista suurellisista valmisteluista huolimatta vuosijuhla ei ehkä ole niin merkittävä kuin kuningatar olisi toivonut. Sunnuntaista tiistaihin vietettäviä kansanjuhlia, joiden järjestelyissä palatsi ei ole mukana, on rekisteröitty viitisen tuhatta. Luku kuulostaa suurelta, mutta edellisten juhlamenojen aikaan 25 vuotta sitten kansanjuhlia oli lähes sata tuhatta ja niihin osallistui yli kymmenen miljoonaa brittiä.

Lontoo juhlii kuningatartaan jos nyt ei hurmaantuneena niin ainakin riittävää kunnioitusta ja antaumusta osoittaen. Monarkian suosio, joka ainakin sen vastustajia tuntuu aina niin kiinnostavan, on nyt vakaa eikä siihen ole odotettavissa suuria muutoksia. Kuningashuone jää silti sivurooliin huomenna, kun Englanti aloittaa urakkansa jalkapallon MM- kisoissa. Jos Ruotsi kaatuu, silloin alkaa todellinen ilonpito.

Juhlamenot ovat kuitenkin Britannian laajimmat sitten Prinssi Charlesin ja Prinsessa Dianan häiden vuonna 1981.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat