Britit huolissaan kuningatar Elisabetin terveydestä – hallitsijapari lykkäsi joulumatkaa "kovan flunssan" takia

Iso-Britannian kuningattaren korkea ikä ja terveys huolettavat jo kansalaisia.

Kesällä 90 vuotta täyttänyt kuningatar ElisabetII on sairastunut vakavaan flunssaan, kertoo brittihovi yleisradioyhtiö BBC:n mukaan. Myös kuningattaren puoliso prinssi Philip, 95, on sairastunut samaan tautiin.

Hallitsijaparin oli määrä matkustaa viettämään joulua kuningattaren Sandringhamissa sijaitsevaan kakkosasuntoonsa, mutta pariskuntaa ei nähty perinteisessä yhdentoista aikaan Lontoosta lähtevässä junassa keskiviikkona. Matkaa on nyt lykätty lehtitietojen mukaan.

Kuningattaren ja prinssin oletetaan kuitenkin matkustavan vielä Sandringahmiin, sillä perinteinen perhejoulu on kuningasperheelle tärkeä, arvioi BBC:n kuninkaallinen asiantuntija.

Iäkkään kuningattaren terveys onkin alkanut huolettaa kansalaisia ja Daily Beast -lehden mukaan uutistoimistot pysyvät hälytysvalmiudessa mahdollisesti muuttuvan terveydentilan varalta pyhien aikana.

Vuonna 2011 kuningattaren tuolloin 91-vuotias puoliso joutui sydänleikkaukseen juuri ennen joulua. Marraskuussa 2016 prinssi oli kehuskellut hyvällä vastuskyvyllään, kun hän paljasti People-lehden mukaan, ettei ole sairastanut flunssaa 40 vuoteen.

Lue myös:

    Uusimmat