Britannian Trump, yhden miehen sulatusuuni ja outo Suomi-maininta – onko hän seuraava pääministeri?

Johnson on ollut jo pitkään vedonlyöjien ja yleisön suosikki David Cameronin seuraajaksi.

Alexander Boris de Pfeffel Johnson syntyi 1964 brittivanhempien lapseksi näiden työkomennuksella New York Cityssä Yhdysvalloissa. Perheen tausta on jännittävä: Johnsonin isoisä oli syntymänimeltään Osman Kemal kaukasian-turkkilaisen isänsä Ali Kemalin suvun mukaan, mutta britti Osman muutti nimensä Johnny Johnsoniksi.

Äidillä on puolestaan amerikkalaisia juuria, mutta myös venäjänjuutalalaista taustaa. Johnson itse on viitannut kristillis-juutalais-muslimitaustaansa sanoen olevansa yhden miehen sulatusuuni.

Boris-nimen taustalla on mies nimeltä Boris Litwin, joka auttoi raskaana olevaa äitiä nuorenparin Meksikon-matkalla lahjoittamalla bussilippujen tilalle ensimmäisen luokan lentoliput. Kiitollinen äiti lupasi nimetä lapsensa Borikseksi.

Rugbya ja ryyppyjä

Johnson osoitti koulu-urallaan lahjakkuutta kirjallisuudessa ja kielissä, erityisesti klassisessa kreikassa ja latinassa. Vartuttuaan fyysisesti myös rugby kiinnosti miestä.

Menestys toi stipendin eliittikoulu Etoniin, jossa Johnson ryhtyi verkostoutumaan. Opiskelijana Johnsonia kuvattiin myöhästeleväksi ja laiskaksi, mutta suosituksi.

Eton johti Oxfordin eliittiyliopistoon. Siellä ikätovereina olivat esimerkiksi myöhemmin konservatiivipuolueessa uraa tehneet David Cameron ja William Hague. Cameronin kanssa Johnson kuului opiskelijoiden ryyppäysseuraan Bullingdon Clubiin, joka oli tunnettu siitä, että seura maksoi kapakoissa rikkomansa kalusteet.

Myös rugbyn peluu jatkui. Johnson eteni myös sosiaalisesti, hän ryhtyi seurustelemaan aristokraattitaustaisen Allegra Mostyn-Owenin kanssa, jonka kanssa myös avioitui 1987, erotakseen sittemmin.

Johnsonin elämäkerturi Sonia Purnell kuvaa, että sinänsä paremmasta keskiluokkaisesta taustasta tuleva Johnson kouluaikoinaan etsiytyi tietoisesti suljetun ja etuoikeutetun varakkaan yläluokan pariin.

Valheita ja journalismia

Johnson sai suhteilla töitä konservatiivisesta The Times-lehdestä vuonna 1987. Lopulta hän sai potkut haastattelulainauksen keksimisestä. Samantien avautui kuitenkin suhteilla toinen pesti, niinikään koservatiivisesta The Daily Telegraph -lehdestä ja se jatkui eri muodoissaan vuoteen 2006.

Johnson tuli tunnetuksi kärkevästä kirjoitustyylistä ja valtaapitävien konservatiivien myötäilemisestä. Brysselin EU-kirjeenvaihtajana 1989 Johnson arvosteli kiivaasti unionin toimintaa ja sai Lontoossa pääministeri Margaret Thatcherin johtamien euroskeptikkojen suosion. 

Tosin työväenpuoluetta lähellä olevan The Guardian -lehden silloinen kollega John Palmer kuvasi monien muiden tapaan, että Johnson on toimittajana täysin vastuuton ja keksii tarinoita tyhjästä.

Johnsonin nousu toimittajauran kautta konservatiivipiireissä näyttääkin opportunismilta: hän tarttui kaikkiin kulloinkin esilläolleisiin teemoihin populismilla ja konservatiivisella asenteella, eikä rasismikaan ollut vierasta.

Johnson pääsi myös johtamaan Telegraphin The Spectator -tytärjulkaisua ja vähitellen hänen rahalliset ansionsa nousivat korkeiksi. Esiintymiset televisiossa ja verbaalinen nokkeluus takasivat tunnettuutta, mutta peittivät heikon asianhallinnan.

Vähitellen myös poliittinen kunnianhimo paljastui ja 2001 Johnson pääsi konservatiivien riveissä parlamenttiin. 

Vuonna 2004 iltapäivälehdet paljastivat, että Johnsonilla oli ollut neljä vuotta kestänyt suhde naistoimittajaan. Suhde oli johtanut kahteen aborttiin. Johnson ensin kielsi asian, mutta kun todisteet osoittivat väitteet oikeiksi, Johnson julkisesti puolusti The Independet -lehdelle oikeuttaan valehdella.

Lontoon pormerstariksi Johnson pääsi 2008 ja uudelleen 2012. Kauden loputtua Johnson lopulta asettui talvella 2016 Brexit-liikkeen keulakuvaksi ja johti Nigel Faragen kanssa liikkeen voittoon kansanäänestyksessä.

Värikkaitä havaintoja

Johnson näyttää rakentaneen imagonsa huolellisesti. Purnellin mukaan tämä alkoi jo koulussa ja jatkui maanisena itsensämarkkinointina.

Päätoimittaja Ian Hislop sanoo, että Johnson on Britannian Berlusconi, ainoa hyvänolon poliitikko, kun kaikki muut ovat uppoutuneet vastuunkantoon. Guardianin toimittaja Polly Toynbee kuvaa Johnsonia hovinarriksi, sarjavalehtelijaksi ja itsekeskeiseksi sosiopaatiksi. 

Entinen Lontoon pormestari Ken Livingstone sanoi New Statesman -lehdelle, että Johnson on "suhteellisen laiska runkkari, joka vain haluaa olla paikalla".

Politiikan tutkija Stuart Wilks-Heeg kuvaa kohteliaasti Johnsonia "poliittisesti notkeaksi".

Kaksikin konservatiivia on verrannut häntä Donald Trumpiin, ja EU-virkailija Martin Selmayr sanoo, että näiden kahden valinta maidensa johtoon olisi kauhuskenaario.

Outo Suomi-yritys

Britannian kaupparekisteristä ilmenee, että Johnson tuli johtajaksi vuonna 2006 toimintansa aloittaneen monialayritykseen, Black Rock productions'iin.

Hän allekirjoitti seuraavana vuonna yrityksen nimenmuutoksen Finland Station limited'iksi. Nimenmuutoksen syy ei selviä rekisteristä. Pietarin rautatieasema on nimeltaään Finland Station, mutta ei ole tietoa onko inspiraatio siitä.

Johnson vaikuttaa eronneen yhtiöstä 2008 ja samoihin aikoihin yhtiö sai merkinnän "dormant", ei toimintaa.

Johsonin hakiessa uudelleenvalintaa Lontoon pormestariksi 2012, Finland Stationia vihjattiin käytetyn Johnsonin tuolloin korkeiksi nousseiden journalististen palkkioiden välitysfirmana. Yhtiön johtajat David Jeffcock and Barnaby Spurrier kiistivät periaatteen kirjeessä The Guardian -lehdelle, mutta myönsivät Johnsonin saaneen 30 000 puntaa veronalaista tuloa yhtiöltä kaksiosaisen tv-dokumentin juontotyöstä.

Finland Station anoi poistoa kaupparekisteristä tämän vuoden alussa ja se poistettiin siitä huhtikuun 5.