Mainos

Britannian suurlähetystön työntekijä löytyi kuristettuna Libanonissa – taksinkuljettajaa epäillään murhasta

Libanonin poliisi on pidättänyt yhden henkilön epäiltynä Britannian Libanonin-suurlähetystön työntekijän murhasta epäiltynä, kertoo BBC. Beirutissa työskennellyt suurlähetystön työntekijä Rebecca Dykes löytyi kuolleena lauantaina.

Naisen ruumis löytyi moottoritien varrelta Beirutin laitamilta. Poliisilähteet kertoivat BBC:lle, että nainen oli kuristettu kuoliaaksi. Lähteiden mukaan epäilty toimii taksinkuljettajana.

Dykes oli ollut viettämässä iltaa perjantaina ystäviensä kanssa. Hän oli poistunut baarista puolen yön aikoihin. Epäilyn mukaan Dykes siepattiin sen jälkeen.

Turvallisuuslähde kertoo uutistoimisto Reutersille, että teon motiivi olisi rikollinen eikä poliittinen. Paikallisen uutistoimiston mukaan epäilty on myöntänyt rikoksen.

Tapaus on järkyttänyt Britannian suurlähetystöä. Suurlähettiläs Hugo Shorter julkaisi Twitter-tilillään viestin, jossa hän kertoo olevansa järkyttynyt ja surullinen. Dykes ehti toimia suurlähetystössä tammikuusta 2017 lähtien.

Juttua täydennetty kello 12:02: Lisätty neljäs kappale.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.