Näyttelijä Renee Zellweger on muuttunut niin paljon, että tähteä on vaikea enää tunnistaa. Mistä oikein on kyse?
Bridget Jones -roolistaan tunnettu näyttelijä Renee Zellweger sai paikallaolijoiden kulmakarvat kohoamaan saapuessaan maanantaina ELLE-lehden juhlatilaisuuteen.
Persoonallisista kasvonpiirteistään tunnettu näyttelijätär näyttää nimittäin muuttuneen lähes tunnistamattomiksi. Ympäri maailman medioita ja keskusteluissa on nyt yli vuorokauden ajan hohkattu tähden järkyttävästä muutoksesta. Zellweger itse suhtautuu tilanteeseen rauhallisesti.
People-lehti onnistui saamaan tähden puhumaan ulkonäöstään. Zellwegerin mielestä on hassua, että hänen ulkonäkönsä on noussut niin suuresti puheenaiheeksi.
– Vaikuttaa vähän siltä, että valheellisia totuuksia kaivavat henkilöt eivät jätä minua rauhaan, ennen kuin kommentoin muutostani, näyttelijä toteaa.

Tähti vakuuttaa ulkonäkönsä muuttuneen siksi, että hän elää nyt terveellisemmin ja voi paremmin kuin koskaan.
– Olen iloinen siitä, että ihmiset ajattelevat minun olevan erinäköinen. Minähän elän parhaillaan aivan erilaista, onnellista ja tyydyttävämpää elämää. Hienoa, että tämä muutos näkyy minussa, 45-vuotias Zellweger kommentoi.
"Aiemmin en pitänyt huolta itsestäni"
Zellweger kertookin laittaneensa elämänsä uusiksi. Stressaava ja uuvuttava elämäntahti on nyt mennyttä aikaa.

