Brasilian talous nousi plussalle kahden vuoden korpivaelluksen jälkeen

Brasilian talous kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä prosentin. Tätä ennen maan talous oli ollut laskussa kaksi vuotta peräkkäin.

Kyseessä on Brasilian historian pahin lama, maan tilastoviranomaiset kertoivat torstaina. Vuonna 2015 maan talous pieneni 3,8 prosenttia, ja vuonna 2016 lasku oli 3,6 prosenttia.

Brasilia on Latinalaisen Amerikan suurin talous.

Brasilian työttömyysluvut laskivat alkuvuonna hivenen. Työttömyysprosentti on nyt 13,6 prosenttia. Työttömyys laski ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2014.

Laskusta huolimatta 14 miljoonaa brasilialaista on yhä vailla työtä.

Lue myös:

    Uusimmat