Brasilian suosio matkakohteena hiipui - rikollisuutta ei voi syyttää

Brasilia oli 2000-luvun alussa suomalaisten suosima matkakohde. Tuhannet suomalaiset tekivät maan lomakohteisiin tilauslentomatkoja.

Enää Brasilia ei suomalaismatkailijoita vedä. Esimerkiksi Aurinkomatkat lopetti valmismatkat Brasiliaan tämän vuoden maaliskuussa. Syynä oli yksinkertaisesti kysynnän hiipuminen, kertoo Aurinkomatkojen viestintäpäällikkö Annina Metsola.

– Aloitimme matkat 2002 -2003, joten Brasilia oli pitkään tuotannossa. Kaukana sijaitseva kohde oli toki vähän hintavampi. Ehkä Brasiliaan mennään vain kerran elämässä, Metsola pohtii suosion laskua.

Matkoja järjestettiin Recifen alueelle, muun muassa Nataliin ja Fortalezaan.

Brasilian lomakohteissa oli Metsolan mukaan varsin turvallista. Vakava rikollisuutta ei siis esiintynyt, mutta etenkin suurkaupungissa liikkui kuitenkin taskuvarkaita.

– Muutamia varkauksia oli. Meidän oppaille oli teroitettu, että asiakkaita täytyy varoitella pitämään huolta lompakoistaan, Metsola täsmentää.

Metsola kuvailee Brasiliaa upeaksi ja monipuoliseksi kohteeksi. Erityistä kiitosta häneltä saavat Brasilian hiekkarannat.

Brasiliaan pääsee vieläkin

Tjäreborg lensi Brasiliaan valmismatkoja neljä talvea. Viimeinen talvi oli 2006 - 2007.

- Nyt Brasiliaan tarjotaan ainoastaan reittilentopohjaisia matkoja Rio de Janeiroon. Matkoja ei myydä paljon, kertoo Tjäreborgin tiedotuspäällikkö Arja Pucilowski.

Myös Aurinkomatkojen kautta pääsee yhä Brasiliaan, mutta opaspalveluja maassa ei ole tarjolla.

Finnmatkojen ohjelmassa Brasilia oli ensimmäisen kerran talvena 1999 - 2000 ja viimeisen kerran 2006 - 2007.

– Kahdeksan kautta Brasiliassa kertoo, että maassa ei ollut matkailun kannalta ongelmia, sanoo Finnmatkojen viestintäpäällikkö Kaisa Mäki-Kullas.

Matkanjärjestäjät arvioivat Brasilian menettäneen vetovoimaansa osittain uusien kohteiden, kuten Venezuelan tai Meksikon takia.

Lue myös:

    Uusimmat